Musiikki-i'istä: 17 - joitain käänteitä

Tässä se nyt on, yksi niistä i'istä, joihin suhtaudun näin jälkeenpäin jostain syystä melkoisen kaihoisasti. Silloin oli elämässä niitä hetkiä, jolloin kaiken haikeutensa ja muun tarkemmin määrittelemättömän keskellä tunsi kuitenkin olevansa aika lailla sellainen kuin halusikin. Musiikillinen ympäristökin siinä samassa sitten laajeni. Jos vielä muutaman päivän yli 17-vuotiaana Manic Street Preachers oli isoin yhtye (soittivat silloin Seinäjoella), tuli kumminkin huomattua, että muutakin musiikkia oli. Tämä kehitys alkoi ihan vähän jo 16-vuotiaana tietysti.

Koska olen syntynyt kesäkuussa, tässä puitavat musiikilliset jutut alkavat helposti kesistä. Kesän 2001 ykköslevy oli Sueden Dog Man Star (1994) ja ykköslaulu levyn nelosraita ja jonkinmoinen rakkauslaulu The Wild Ones. Koskaan ennen ei ollut ollut niin, että semmoisesta musiikista nyt varsinaisesti syttyisi, koska Manics-koulukunnan eräänlaisena tampiona ajattelin, että kovathan jätkät eivät tällaisia puoli-imeliksi tulkittavia lauluja kuuntele. Mutta sitä oli 17-vuotisuus: huomasin, etten oikeastaan ole kovin kova jätkä.

Sinä kesänä kuuntelussa oli aika lailla koko Sueden siihenastinen tuotanto. Erityismaininta kuuluu b-puolikokoelma Sci-Fi Lullabiesille (1997), joka oli sekin ihan järisyttävän hyvä ja on kieltämättä vieläkin. Levy soi pitkinä Järvenpään ja Kuortaneen välisinä automatkoina kannettavasta cd-soittimesta, ja samalla mielessä oli toive, että autoradio soisi ihan vähän hiljempaa. Ulkona oli aika kuuma.

Kesään 2001 kuului myös kaksi rokkifestivaalia: yksi Seinäjoella ja toinen Joensuussa. Musiikillisesti ne festivaalit veivät CMX:n äärelle. Se jos mikä oli tyystin poikkeuksellista: suomenkielinen musiikki ei koskaan ollut merkinnyt juurikaan mitään, mutta CMX ilta-auringossa tai ilta-auringon jälkeen tuntui jostain syystä poikkeukselliselta, vaikka yhtye silloin oli suurilta osin uusi tuttavuus. Loppukesä kului Cloaca Maxima -kokoelmaa (1997) kuunnellen, ja sitten tuli lopulta hankittua aika lyhyen ajan sisällä kaikki CMX:n siihenastiset pitkäsoitot.

Ja tuli syksy. Satun muistamaan, että CMX:n Rautakanteleen (1995) ostin syyskuun 11:n iltapäivänä vuonna 2001 Keravan Anttilan TopTen-osastolta. Tulin kotiin, kuulin uutiset, menin huoneeseeni, avasin television, totesin, että 'oho' tai 'jaa', panin television äänettömälle ja levyn soimaan. Hyvältä se kuulosti. Televisiossa lentokone törmäsi torniin, eikä minulla kyllä vieläkään ole hajua, mahtoiko se nyt sitten olla suora lähetys vai nauhoitettua kamaa. Juuri sillä hetkellä se levy kiinnosti enemmän, vaikka kai sitä nyt myöhemminkin olisi ehtinyt kuunnella. Tämä laulu siellä esimerkiksi on.

Melkein kaikki kuuntelemani musiikki on tehty aikaisintaan 1990-luvulla enkä jostain syystä tykkää paljonkaan mistään aiemmasta tehdystä, mutta 17-vuotiaana tähän kaavaan tuli ehkä ensimmäinen poikkeus. Innostuin 1970-lukulaisesta David Bowiesta, eritoten levyistä The Man Who Sold the World (1970), Hunky Dory (1971), The Rise and Fall of Ziggy Stardust and the Spiders from Mars (1972) ja Diamond Dogs (1974). Muun muassa tätä Hunky Doryn laulua (ja koko levyä) kuuntelin helmikuussa kävellessäni jostain vanhojen tanssien ensimmäisestä näytöksestä kotiin ja pakkasta oli.

Maaliskuun röpelöisten jäiden aikaan innostuin myös kahdesta ensimmäisestä levyllisestä Radioheadia. Siihen asti Radiohead oli ollut päässäni pelkästään outo - missäänhän ei koskaan soitettu sitä varhaista kamaa, joka nyt kuitenkin oli aika pyytämättäkin sellaista musiikkia, josta pidän. Ja yhä vain pidän. Hienoja visualisointejakin olisi joistain lauluista tarjolla, mutta koska tässä haluan korostaa kaikkinaista outouttani, upotan tähän silloisen The Bends -suosikkini, Bonesin.

Keväällä musiikilliset mieltymykseni alkoivat sojottaa vähän kaikenmoisiin suuntiin. Astelin tyynesti kohti progressiivista, sain ystävältä lainaksi kaksi Absoluuttisen Nollapisteen levyä ja aloin innostua niistäkin. Ne levyt olivat Olos (2000) ja Suljettu (1999). Kunnolla Absoluuttinen Nollapiste -aika kuitenkin alkoi vasta, kun olin täysi-ikäinen. Sekin oli menoa, tavallaan.

Muun muassa näitä levyjä kuuntelin 17-vuotiaana:

Absoluuttinen Nollapiste - Olos

Absoluuttinen Nollapiste - Suljettu

Black Sabbath - Paranoid

Blur - The Best Of

David Bowie - Diamond Dogs

David Bowie - Hunky Dory

David Bowie - The Rise and Fall of Ziggy Stardust and the Spiders from Mars

David Bowie - The Man Who Sold the World

CMX - Aura

CMX - Aurinko

CMX - Cloaca Maxima

CMX - Dinosaurus Stereophonicus

CMX - Discopolis

CMX - Kolmikärki

CMX - Rautakantele

CMX - Vainajala

CMX - Veljeskunta

Kula Shaker - K

Placebo - Black Market Music

Radiohead - The Bends

Radiohead - Pablo Honey

Suede - Coming Up

Suede - Dog Man Star

Suede - Head Music

Suede - Sci-Fi Lullabies

Suede - Suede