Tänä iltana: Soliti Roadshow

Tämä ilta on sellainen ilta, jona aika mainittavan moni hyvä suomalainen bändi esiintyy Helsingin Tavastialla. Jotenkin aika on tässä vierinyt eteenpäin siihen malliin, että asia suorastaan unohtui.

Ei se mitään. Viime aikoina on saattanut unohtua paljon muutakin.

Illan aloittaa Delay Trees. Minua hävettää myöntää, etten vieläkään omista yhtyeen viime vuonna julkaistua kakkoslevyä Doze. Se on suuri vääryys. Ehkä tämä sitten kuvaa koko viime vuotta: vähemmän ostettuja levyjä kuin koskaan, enemmän levykauppojen olemassaolon unohtamista kuin koskaan. Minua saa syyttää alan kuolemasta huoletta. Olen käynyt levykaupassa viimeksi joskus toukokuussa. Typerää. Lupaus: jos Solitin tavaranmyyntitiskillä on tuorein Delay Trees -levy myynnissä, minä ostan sen. Olenhan saattanut tietooni nimittäin senkin, että se levy jos mikä toimii nimenomaan levymitassa.

Vähintään yhtä paljon illalta odotan tietysti Cats on Firen soittoa - näin yhtyeen viimeksi, öö, huhtikuussa Kuudennella linjalla, ja se oli kivaa katsottavaa. Nyt en ole suuremmalla asioidensanomistuulella, joten muotoilenpa tähän äkkiä, että bändin olemus on tosi hyvällä tavalla vinksahtanut.

Ja mikä tärkeintä, laulut kunnon poppia.

Lisäksi olen illan esiintyjistä aiemmin nähnyt Big Wave Ridersin kerran livenä ja Astrid Swania en vielä koskaan. Mielikuva molemmista silti: hyvinkin positiivinen.

Soliti Roadshow, Tavastia, 16.1.2013
21.00 Delay Trees
22.00 Astrid Swan
23.00 Cats on Fire
0.00 Big Wave Riders
Facebook

Kaikki mustapaidat mulle

Myönnän: aluksi olin vähän skeptinen. Yksittäisinä kappaleina Cats on Firen uudelta levyltä irrotetut niin kutsutut singlejulkaisut A Few Empty Waves ja My Sense of Pride eivät olleet minusta riittävän erityisiä.

Sitten skeptisyys katosi. Cats on Firen uusi All Blackshirts to Me on nimittäin loistava levy, ihan varmasti yksi tämän vuoden parhaista. A Few Empty Waves ja My Sense of Pridekin sopivat levylle mitä parhaimmin.

Olen kyllä aina pitänyt Cats on Firesta, aina siitä asti, kun näin yhtyeen helsinkiläisessä yliopisto-opiskelijoiden kellaritilassa vuonna 2007. Siellä järjesti kiva populaarikulttuurijärjestö Chorus indieillan, jonka esiintyjiin tämä yhtye lukeutui. Kuulostaa ihan Smithsiltä, ajattelin, eikä se ollut lainkaan kaukaa haettu ajatus. Kaikesta huolimatta kävi niin, että Cats on Fire jäi jonnekin mielen peräsopukkaan olemaan, enkä ymmärtänyt ajatella yhtyettä aktiivisesti, vaikka yhtye olisi ehdottomasti sen ansainnut. Sitä paitsi minua ei ole koskaan häirinnyt se, että yhtyeestä on joskus tullut The Smiths mieleen: Mattias Björkasilla nyt vain on sellainen ääni.

On outoa, että lopulta vaadittiin Cats on Firen kolmannen levyn levynjulkaisukeikka ennen kuin yhtye saavutti nykyisen asemansa päässäni. Keikka sattui viime perjantaina Kuudennella linjalla Helsingissä, ja keikka oli tietysti oikein hyvä. Olin käytännössä eturivissä. Yhtye soitti aiemmista kappaleistaan esimerkiksi I Am the White-Mantled Kingin ja Horoscopen, kivoja molemmat. Keikan jälkeen tartuin tähän uuteen levyyn, ja nyt, muutamaa päivää ja yötä myöhemmin, istun tässä levyä taas kerran kuunnellen.

All Blackshirts to Mellä on laajalti hyvä tunnelma ja enemmän kaikua ja enemmän Suomea. Juuri paikallisuus tekee Cats on Firesta toisinaan kiinnostavan yhtyeen. En voi välttyä ajatukselta, että ihan vain tämän yhtyeen takia olisi ollut jännittävää kasvaa ruotsinkielisessä Vaasassa. Suomenkielisessä Vaasassa olisi varmaan ollut ikävämpää, vaikka mistä minä näistä tiedän.

Yhtä kaikki olin sanomassa, että minä tosiaan tykkään tästä All Blackshirts to Mestä. (Suosikkikappaleeni levyltä juuri nyt: Our Old Centre Back.)

Ja minä tykkään Cats on Firestä. Kuinka moni suomalainen englanninkielistä musiikkia tekevä yhtye on tehnyt jo KOLME noin hyvää albumia? Minä väitän, ettei yksikään.

Pääsiäinen, kahdet levynjulkkarit

Hirveä kiire tänä viikonloppuna, onhan pääsiäinen. Pitkänäperjantaina eli tänään on töitä, toisena pääsiäispäivänä eli maanantaina on töitä. Siinä välissä on kaksi levynjulkaisukeikkaa.

Niistä ensimmäinen sattuu tänään Kuudennella linjalla, kun Cats on Fire päästelee Radio Helsingin klubilla. En valitettavasti ole kuullut yhtyeen uutta levyä, ja valitettavasti olen kuunnellut yhtyettä muutenkin vähän huonosti, vaikka ehdottomasti olisi ollut syytä kuunnella näitä vaasalaislähtöisiä nykyturkulaisia enemmän. Olen nähnyt yhtyeen alkuvuodesta 2007, alkuvuodesta 2009 ja pian myös keväällä 2012.

Sen osaan yhtyeestä sanoa, että minua miellyttää eniten alkupään tuotanto. Kuten vaikka tämä I Am the White-Mantled King, jonka kuulemista tänä iltana kovasti toivon. Pidän tästä kepeydestä ja huolettomuudesta, kuulosti se sitten kuin The Smithsiltä tahansa. No-one's left me, I'm just alone.

Huomenna lauantaina levynjulkkareita juhlii Johannes Laitila eli siis minä. Soitan ekaa kertaa bändin kanssa julkisesti, ja vähän tietysti jännittää. Palasin juuri kenraaliharjoituksista, ihan hyvin meni, mitä nyt minua vaivaa vähän nuha, mutta sehän ei haittaa. Keikka on huomenna Helsingin Painobaarissa, soitto alkaa joskus kello 21.30:n jälkeen, pääsy on vapaa!

Tulkaa molempiin paikkoihin ja nykikää esimerkiksi hihasta! Jee!

Tässä vielä Facebookissa sijaitsevat tapahtumasivut:

Cats on Fire @ Kuudes linja, 6.4.

Johannes Laitila @ Painobaari, 7.4.