6.4.2012

Pääsiäinen, kahdet levynjulkkarit

Hirveä kiire tänä viikonloppuna, onhan pääsiäinen. Pitkänäperjantaina eli tänään on töitä, toisena pääsiäispäivänä eli maanantaina on töitä. Siinä välissä on kaksi levynjulkaisukeikkaa.

Niistä ensimmäinen sattuu tänään Kuudennella linjalla, kun Cats on Fire päästelee Radio Helsingin klubilla. En valitettavasti ole kuullut yhtyeen uutta levyä, ja valitettavasti olen kuunnellut yhtyettä muutenkin vähän huonosti, vaikka ehdottomasti olisi ollut syytä kuunnella näitä vaasalaislähtöisiä nykyturkulaisia enemmän. Olen nähnyt yhtyeen alkuvuodesta 2007, alkuvuodesta 2009 ja pian myös keväällä 2012.

Sen osaan yhtyeestä sanoa, että minua miellyttää eniten alkupään tuotanto. Kuten vaikka tämä I Am the White-Mantled King, jonka kuulemista tänä iltana kovasti toivon. Pidän tästä kepeydestä ja huolettomuudesta, kuulosti se sitten kuin The Smithsiltä tahansa. No-one's left me, I'm just alone.



Huomenna lauantaina levynjulkkareita juhlii Johannes Laitila eli siis minä. Soitan ekaa kertaa bändin kanssa julkisesti, ja vähän tietysti jännittää. Palasin juuri kenraaliharjoituksista, ihan hyvin meni, mitä nyt minua vaivaa vähän nuha, mutta sehän ei haittaa. Keikka on huomenna Helsingin Painobaarissa, soitto alkaa joskus kello 21.30:n jälkeen, pääsy on vapaa!

Tulkaa molempiin paikkoihin ja nykikää esimerkiksi hihasta! Jee!

Tässä vielä Facebookissa sijaitsevat tapahtumasivut:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti