Tämän viikon kaksi levyä

Tällä viikolla sitten ilmestyivät ne kaksi levyä, joiden ilmestymistä olen kovasti odottanut. Hyvä niin.

Sisällytettäköön molemmat levyt tähän yhteiseen kivaan merkintään, koska levyt nyt sattuvat liittymään samaan ajanjaksoon ja siten myös mielentilaan. Totta puhuen harmillisinta tässä kaikessa on tainnut sittenkin olla se, että nyt, kun ne levyt viimein ilmestyivät, en olekaan sitten oikein jaksanut kuunnella niitä.

Levyt ovat siis nämä levyt: Frightened Rabbitin Pedestrian Verse ja Veronica Fallsin Waiting for Something to Happen. Eikä ole kyse siitä, etteivätkö levyt olisi hyviä. Ne ovat. Ehkä elämässä on vain ollut läsnä liiaksi muita, jo aiemmin kuultuja ja täälläkin puituja musiikkeja, ja muuta.

Frightened Rabbitin uusi levy on kiinnostava. Tehtäköön siitä seuraavia huomioita:
1. Kun sävellysvastuu on siirtynyt Scott Hutchisonilta enemmänkin koko yhtyeelle, laulut kuulostavat vähän toisilta - ehkä jopa konventionaalisemmilta. Backyard Skulls ja Holy asettuvat ainakin moiseen kategoriaan. No, sitten toisaalta avausraita Acts of Man tai sinkkuirrotus The Woodpile ovat sovituksellisesti edelleen erikoisia.
2. Hutchisonin ääni on kirkkaampi kuin ennen. Jos nyt vertaa, miltä ääni kuulosti debyytillä ja miltä se kuulostaa, räkä on vähentynyt. Sen sijaan skotlantilaisen aksentin määrä on vain lisääntynyt: "removed from the red meat market" -kohta kappaleessa The Woodpile tämän osoittaa. Äänne 'r' sorisee kuin The Twilight Sad -yhtyeellä ikään.
3. Hutchisonin sanat ovat abstraktimpia. Jos Midnight Organ Fight ja The Winter of Mixed Drinks liikkuivat selkeästi henkilökohtaisella tasolla, Pedestrian Verse kertoo joskus jostain potentiaalisesti etäisemmästäkin. En toki yritä tässä edes analysoida vaikkapa kappaletta State Hospital, joka on sanoituksena kovin erityylinen kuin melkein mikään Frightened Rabbitin aiempi. Sen sijaan tuttuuttakin tietysti on: Nitrous Gas ja The Oil Slick ovat lyyrisessä mielessä sitä FR:ää, jota korvani ovat tottuneet kuulemaan.

Yksi suosikkilauluista:

----

Veronica Fallsin uusi levy on sekin kiinnostava. Tehtäköön siitä seuraavia huomioita:
1. Goottitweepopista on vähän pudonnut gootti pois. Kuolon teemat eivät ole tyystin kaikonneet, mutta ainakin ne ovat vähemmän läsnä. Siksipä levy liikkuu kepeässä äänimaailmassaan jopa Allo Darlin' -tasolla. Nynny kiittää.
2. Nynny kiittää siitäkin, että myös sävellykset ovat puhtoisempaa poppia. Pää-äänenkäyttäjä Roxanne Clifford kuulostaa (muttei - onneksi - näytä) Teenage Fanclubin kuvitteelliselta naisjäseneltä.
3. Lyriikkaankin saan ihan eri tavoin otetta kuin ekalla levyllä, tai ehkä saan, en nyt ole niin paljon miettinyt, mutta kun tässä nyt oli tämä kolmaskin kohta. Olkoon, esimerkiksi Broken Toy -kappale ei ehkä olisi löytänyt debyytillä paikkaansa.

Yksi suosikkilauluista:

Ihan kohta: Veronica Fallsin uusi levy

Alkuvuosi tuo muassaan ainakin kaksi oletettavasti hyvää levyä. Frightened Rabbitin Pedestrian Verse julkaistaan helmikuun alussa, aivan kuten Veronica Fallsin Waiting for Something to Happen, jonka odottamista tämä teksti käsittelee.

Minä olen kuullut levyltä käytännössä yhden kappaleen (käytännössä siksi, että se toinen kuulemani oli suttuisen livevideon epämääräinen ääniraita, josta on haasteellista antaa lausuntoja). Kappaleen nimi on Teenage. Se julkaistiin digitaalisinglenä joulukuussa. Se on hyvä.

Veronica Falls on vähän outo yhtye tai oikeastaan aika paljonkin outo. Ensimmäisen levyn (Veronica Falls, 2011) yhteydessä joku kuvaili yhtyeen tyylilajia goottisurf-indieksi, mikä on sopivaa. Kitarat ovat kyllä, krhm, heliseviä ja melodiat ja sointukierrot monesti kesäisiä mutta sanat yhtä monesti silkkaa mustaa. Asiat ovat pahaenteisesti vinossa.

Ehkä se on osa viehätystä. Kuten sekin, että tuolla Roxanne Cliffordilla on kyllä tosi kiva ääni. Ylipäätäänkin Veronica Fallsin harmoninen suidenkäyttö on kerrassaan mielekästä. Vaikka kakkoslevy saattaa olla vähemmän outo kuin ensimmäinen, yhtye pysyy kaiken perusteella hyvänä.

Waiting for Something to Happen ilmestyy maanantaina 4. helmikuuta. Jokin lehdistötiedote (joihin on tietysti aina syytä suhtautua terveellä varauksella) tiesi kertoa, että levy olisi debyyttiä vahvempi ja ehyempi (mikä lehdistötiedote ei kertoisi niin?), mitä tervehdin ilolla, jos on ok tervehtiä näkemyksiä. Ehkä on.

Veronica putoaa

Jos minä olisin tänään läsnä Kuudes Aisti -festivaalilla, kuten tietysti mielelläni olisin, odottaisin illalta kaikkein eniten tämän laulun kuulemista.



Veronica Falls on yhtye, johon olen tutustunut vasta tänä kesänä, koska sitä minulle suositeltiin. Etenkin yhtyeen debyyttilevyn Veronica Falls (2011) neljäs kappale Misery osui minuun ensikuulemalta. Hienoja lauluharmonioita, hieno melodia ja hieno tunnelma. Olen helppo maali, tiedän sen edelleen, mutta Misery on mahtava laulu.

Eräs toinen kappale tuli minulle tästä Miserystä heti mieleen, ja se kappale on tässäkin blogissa aiemmin esiintynyt. Ruotsalaisen Sad Day for Puppetsin Sorrow, Sorrow on nimittäin monella tapaa yhtäläinen: on naispuolinen päävokalisti, vähän stemmoja, samankaltaisia sointuja, samankaltaisia laulumelodioita ja laulun otsikon negatiivinen sana, jota lyriikassa alituiseen toistellaan.



Molemmat laulut ovat mielestäni tosi hyviä, mutta eipä mennä syvemmälle tähän yhtäläisyyteen. Veronica Falls nimittäin on tänään Helsingissä, ja näkisinpä yhtyeen tosiaan mieluusti. Kyseessä ei ole varsinaisesti mikään riemupop-yhtye, vaikka poppia soittavatkin: läsnä on myös hivenen tiettyä kiinnostavaa synkkyyttä. Yhtyeen debyytti- ja toistaiseksi ainutta pitkäsoittoa olen toistaiseksi kuunnellut vain hatarasti, mutta olen orastavasti mainittavan tykästynyt. Se on mukava tunne.

Olin Kuudennessa Aistissa paikalla vain perjantaina, ja vaikka ihan kivaa oli, musiikillisesti käteen jäi vähän vähän. Liikaa koneita ja teknoa, mutta hyviä ihmisiä silti. Toisin olisi tänään: esimerkiksi Black Twig, Rubik ja jo mainittu Veronica Falls kiinnostaisivat minua varmastikin enemmän kuin yksikään perjantain esiintyjistä. Mutta minä olen töissä - samasta syystä myös lauantai jäi väliin.

Mutta hei. Voinhan silti suositella. Tässä siis minun tärppini täksi illaksi:
18.00 Rubik (päälava)
19.30 Veronica Falls (päälava)
22.00 Black Twig (Kuudes Linja, jossa on kuitenkin heti ahdasta ja pitkä jono, kuten ainakin perjantaina oli)

Ei nähdä siellä, mutta näkekää te muut toisianne!