Musiikki-i'istä: 27 - Pois levymitasta

Nyt blogiini palaa juttusarja, joka on ollut tauolla hyvinkin yli vuoden. Nokkelimmat tietysti oivaltavat ainakin osin, miksi: minä olen ollut yli 27-vuotias vasta noin seitsemän kuukautta. Seuraavaakin juttusarjan osaa täytynee odottaa kotvanen, koska vuosien täyttämisen jälkeen on hyväksi saada hieman ajallista etäisyyttä käsittelemäänsä ajanjaksoon.

Musiikinkuuntelullisesti 27-vuotisuus ei ollut kovin ihmeellistä aikaa. Ehkä se johtuu siitä, että kuuntelin musiikkia vähemmän levymitassa kuin oikeastaan koskaan aiemmin. Sen ei tarvitsisi olla harmillista, mutta ehkä se vähän on. Kaikesta tuli irtonaisempaa.

Lähtötilanne oli kuitenkin perusasetelmaltaan hyvä. Iän alussa, kesäkuussa 2011, olo oli hyvällä tavoin huoleton, koska oli kesä. Mutta koska äänitin kesän aikana omaa levyäni, muun musiikin kuuntelu jäi liian vähälle. Silti joskus heinäkuussa tuli ehdittyä kuunnella muutakin. Muun muassa Hello Saferide -yhtye vetosi minuun paremmin kuin aiemmin. (Tuosta voitte opetella samalla erän portugalia.)

Sitä kesää en muista levymitasta. Muistan yksittäisiä lauluja ja niiden sointisijainteja. Olin linja-auton kyydissä Klaukkalassa, kun Death Cab for Cutien A Movie Script Ending soi korvanapeissa. Join kahvia auringonpaisteessa kotonani, kun Pavementin Major Leagues soi kaiuttimissa. Olin jossain, kun Timo Räisäsen Outcast soi jossain. Ne olivat hyviä hetkiä.

Moniin hetkiin ei silti tuntunut liittyvän musiikki ollenkaan. Vasta keskisyksyllä vastaan tuli jotain levymitassa kiinnostavaa, noin ensimmäistä kertaa iän aikana. Tieto Koria Kitten Riotin ihan juuri julkaistavasta levystä The Lows & The Highs sai minut kuuntelemaan myös vuonna 2009 julkaistua debyyttilevyä Koria Kitten Riot. Tässä akustinen tulkinta sinä syksynä julkaistusta Anthem for the 80's -singlestä.

Kun marras- tai joulukuussa oli tosi pimeää, oli piristävää kohdata myös virolainen Ewert and The Two Dragons. Joskus tekee ihan hyvää kuunnella levyä, joka alkaa kappalella, joka saa olon edes vähän sellaiseksi, että voisi tanssia.

Tammikuussa minut yllätti iloisesti Nada Surfin uusi levy The Stars Are Indifferent to Astronomy. Levy on hieno, kuten kirjoitinkin. Iän lopputalvisiin löytöihin lukeutui myös Freelance Whales, jonka debyyttilevy Weathervanes soi taajaan. Yksi iän ehdottomasti kuunnelluimmista - ellei kuunnelluin - kappale olikin Location, laulu, joka on hyvä yhä.

Minun päätäni ei sinä keväänä mikään musiikillinen löytö räjäyttänyt, mutta kyllähän Allo Darlin' -yhtyeen kaksi levyä silti olivat kivoja. Siitä esimerkiksi käyköön vaikkapa debyytin kolmosraita Silver Dollars.

Sitten päättyi rokki-ikä kunniallisesti ja maltillisesti. Ei paras vuosi musiikillisesti, mutta vuosi siltikin.

Muun muassa näitä levyjä kuuntelin 27-vuotiaana:
Allo Darlin': Allo Darlin'
Allo Darlin': Europe
Death Cab for Cutie: The Photo Album
Ewert and the Two Dragons: Good Man Down
Freelance Whales: Weathervanes
Headlights: Some Racing, Some Stopping
Hello Saferide: Introducing Hello Saferide
Hello Saferide: More Modern Short Stories from Hello Saferide
Koria Kitten Riot: Koria Kitten Riot
Koria Kitten Riot: The Lows & The Highs
Nada Surf: The Stars Are Indifferent to Astronomy
Ryan Adams: Rock'n'Roll
Sad Day for Puppets: Pale Silver & Shiny Gold
Sad Day for Puppets: Unknown Colors

Headlights - January

Minulla on viime päivinä ollut sellainen olo, että uusien yhtyeiden löytäminen on tuntunut innostavalta. Olen rohkeasti kuunnellut jopa sellaisia trendikkyysmielessä hypetettyjä yhtyeitä, kuten vaikkapa, öö, M83:a. No, en päässyt järin pitkälle, kun jo totesin, että tätähän minä olen kuullut jossain indiediskossa mutta en kyllä enää kotonani jaksa. Musiikista puuttui jokin kosketustaso. Samalla tavoin olen vähän yrittänyt kuunnella noita ensi kesän Flow'hun tulevia tahoja, mutta eivät ne minusta kovin kiinnostavilta vaikuta. Harmillista sinänsä. Kai minä sitten olen jonkin tason nirso, mitä musiikkimakuun tulee.

On vastaan silti tullut hyviäkin yhtyeitä. Sellaisiin kuuluu muun muassa illinois'lainen Headlights, jota kuuntelin ensi kertaa nyt viikonloppuna. Jonkinlaista twee popia, luulisin, kivankuuloista indietä yhtä kaikki. Olen vielä ihan liian varhaisessa vaiheessa kuvaillakseni esimerkiksi yhtyeen levyjä kokonaisuuksina, vaikka sinänsä pidänkin suuresti musiikin kuuntelemisesta nimenomaan levymitassa. Tässä voin kuitenkin mainita, että muutaman Headlightsin kappaleen aikana olen jopa ihan havahtunut, tähän tapaan: oh. Viimeksi niin kävi äsken, kun ensi kertaa kuulemani Some Racing, Some Stopping -levyn (2008) päätösraita January alkoi soida. Tiedättekö, kun joskus jokin kappale vakuuttaa hyvyydestään ensikuuntelun noin kuuden ensimmäisen sekunnin aikana? Tämä kappale teki minulle juuri niin.

Haikeaa, surumielistä, pysähtynyttä, hieman unenomaista. Minulle tulee tästä vähän sellainen "ei sitten" -olo: ettei mitään tapahdu ja etteivät asiat liiku, ja vaikka niin onkin tavallaan ihan hyvä, niin silti haluaisi mennä johonkin, tehdä kaikkea ja olla vähän jossain muualla, ei juuri tässä juomassa teetä villasukat jalassa iltayhdeltätoista. Jotenkin sellaiselta tämä laulu kuulostaa. Tarkemmin en osaa määritellä, mikä minua tässä niin liikuttaa, mutta jokin liikuttaa. Joten julistan: Headlightsin January on valtavan hyvä kappale.