20.9.2011

Kesän laulut ja keikkamainos!

Minulla on tänä iltana keikka Helsingin Mbarissa. Jee! Sellaisella verukkeella voi ihan hyvin tehdä blogimerkinnän, katsokaa vaikka.

Kesä on auttamatta ohi. Kohta on alkusyksykin auttamatta ohi. Sitten alkaa loppusyksy. Uhrattakoon siis ajatus ihan muutamalle laululle, joita viime kesänä kuuntelin. Kummallinen kesä se nyt ainakin oli, sillä en ole jaksanut levymittaa (koska sopivia levyjä ei ole löytynyt) vaan kuunnellut rutkasti yksittäisiä kappaleita, mikä ei ole koskaan ollut yhtään minun tapaistani.

Joskus heinäkuussa korvat täytti Ryan Adams.


Jostain syystä Adamsin Rock'n'Roll-levy oli kutakuinkin siihen asti jäänyt tutustumista vaille, mitä tuli ihmeteltyä. Levyn helmi on So Alive, jossa on kiva tunnelma (johtuu tuosta sointukuviosta ja kitara-asiasta, lyriikoista ja melodiastakin varmasti). Olen kuullut Ryan Adamsia nimitettävän vonkaajaksi, missä on varmasti puolittaisesti perää, mutta ehkä sitten aika moni on vonkaaja.

Saattoi kyllä olla jo syksyäkin, kun päädyin kuulemaan The American Analog Set -yhtyeen laulua Born on the Cusp. Juu, tämäkin kappale on jo tehty, ja juu, sointukuviossa on jotain samaa kuin tuossa Ryan Adamsin laulussa, ja juu, Belle ja Sebastian tulee tästä päähän. Ei se mitään. Laulu on kiva.


Tämän kesän laulu minun tapauksessani on silti ollut isohko yllätys kaikessa arvaamattomuudessaan. Siitä olen tähänkin blogiin jo ehättänyt kirjoittaa, mutta kirjoitan uudestaan. Pavementin Major Leagues on kaikkien elokuun aurinkoisten aamujen kappale. En tiedä, onko se sitä muille, mutta minulle. Tulee kiva olo, ja jostain syystä minä tykkään kivasta olosta.


Vaan jos Helsingissä tänä iltana liikutte, tulkaa toki illaksi sinne Mbariin (Mannerheimintie 22). Minä aloitan kitarani kanssa kello 20 ja saatan soittaa jonkin cover-kappaleenkin. En tiedä vielä. Kivaa (onko olemassa muita adjektiiveja, voisi joku kysyä) taas pitkästä aikaa soittaa.

8.9.2011

Kelpo lainalauluja: Metric ja Elliott Smith

Nyt on ollut ihan liian hiljaista täällä. Musiikkipuintivarastot ovat taas ehtyneet, joten oli pakko keksiä jonkinmoinen kirjoitussarja tai vastaava, jotta pääsisin taas kivasti eteenpäin. Koska mitäpä järkeä on pitää blogia, ellei sitä päivitä? Aika vähän. Tapaan pyrkiä pakottomuuteen, mutta mikäpä selitys sekään on.

Tällä kertaa asiani koskee lainalauluja, jotka ovat mielestäni hyviä. Sellaisia, että ne joko ovat parempia tai yhtä hyviä kuin alkuperäinen. Tai ainakin riittävän hyviä.

Avattakoon siis peli.


Elliott Smith on niitä musiikintekijöitä, joiden lainaaminen on iso iso riski. Lisäksi Elliott Smith on niitä musiikintekijöitä, joita on lainattu ihan maailman sivu, miltei kliseisyyteen asti. Mahdollisuus epäonnistua on siis vahvana olemassa - olen kuullut sellaisia Elliott-covereita, joista en pidä lainkaan. Metric, ja eritoten Metricin Emily Haines, on kuitenkin onnistunut tekemään Between the Bars -klassikkolaulusta version, joka ei ehkä ihan päihitä Elliottin alkuperäistä mutta toimii silti komeasti omillaan. Hainesin persoonallisehko ääni sopii mainiosti lauluun, joka tavallaan riipii.

Toiset lainalaulut ovat hyviä siksi, että ne paljastavat alkuperäisen kappaleen todellisen hyvyyden, koska alkuperäisessä laulussa se ei välity. Tässä tapauksessa alkuperäinen laulu on niin hyvä, että lainakappeleen onnistuminen vaatii käytännössä aika suurta uskollisuutta alkuperäiselle versiolle. Ja sitäpä tässä on hyvinkin. Haines erottaa kappaleen alkuperäisestä lähinnä äänellään, mikä on oikein hyvä ja kiva.

Ja jollette nyt tästä muuta saaneet irti, niin ainakin todisteen siitä, että sekä minä että blogini olemme yhä elossa. Sekä minä että blogini koetamme jatkaa valitsemallamme väylällä ja välttää aiemmin koettuja hiljaisuuksia.