Täten järjestetyssä levyhyllyssäni projekti päättyi Zen Cafen Vuokralaiseen, ja kun sen avausraita alkoi eilen iltapäivällä soida, tuntui ihan kiinnostavalta ja vähän hurjalta. Sillä hetkellä tajusin, että tämä alkaisi olla tässä, että nyt ei sitten olisi enää olemassa helppoa ratkaisua "haluan kuunnella musiikkia mutten tiedä mitä" -ongelmaan. Projekti, jonka en koskaan ajatellut loppuvan, loppui. Jälkioireet jatkuvat yhä, yli vuorokautta myöhemmin.
Levyhyllyssä oli paljon sellaista musiikkia, jota en nykyään enää kuuntele mutta jota projektin aikana oli pakko. Huonoimmatkin levyt oli rämmittävä läpi. Jotkin rämpimisistä olivat niin kokonaisvaltaisia, että otin levyn levyhyllystä pois ja siirsin sellaiseen erilliseen kasaan, jonka sisältämät cd:t ajattelin karkottaa asunnostani eli viedä divariin.
Sellaiset levyt olivat kuitenkin selkeässä vähemmistössä. Suurimmaksi osaksi kuunteleminen oli hyvinkin mielekästä. Esimerkiksi Zen Cafe, välillä Romuna-Vuokralainen, oli paljon parempaa kuin muistin. Ymmärtääpähän sitten myöhemmin niihinkin palata, ihan vailla ironiaa tai sellaista.
Kuuntelu-urakkani alkoi toissa vuoden elokuussa tietysti Absoluuttisen Nollapisteen Neulaisesta Jerkusesta (1994), enkä vieläkään ymmärrä, miten sellaiset täysi-ikäisyyttä hipovat nulikat ovat kyenneet tekemään musiikkia, joka huvittaa suuresti kaltaistani kymmenen vuotta vanhempaa. Kyse kuitenkin oli jokseenkin oudoista rovaniemeläisistä jätkistä, joiden hiukset olivat paksut ja pitkät ja silmälasien linssit paksut.
Projektin alkupäässä kuuntelin läpi myös The Antlersin Hospicen (2009), ja siihen nähden, että yhtyettä on kehuttu paljon (hei ne on vieläpä Brooklynista!) ja että pidin levystä projektin aikanakin, se on silti jäänyt sittemmin ihan paitsioon ja unohduksiin. Levy, joihin soisin vielä palaavani. Tämänkin kappaleen olemassaolon tajusin vasta myöhemmin.
Toki jossain vaiheessa tuli pitkästä aikaa kuunneltua myös (sittemmin hiljaiseloon vaipuneen) oman yhtyeeni The New Sovietin ainoa yksittäinen omakustanne-cd-r-ep Party (2009), joka sekin oli ajan jälkeen aivan kiinnostava uusvanha tuttavuus. Tähän maininta kissoista ja niiden hännistä ja häntien nostamisista.
Projektin loppupään kivoihin muistutuksiin kuului kotimainen Viola-indieyhtye, jonka yhden levyn olen ostanut vuottentakaisena pääsiäisenä Veljekset Keskiseltä, Etelä-Pohjanmaalta. Kaikista maailman paikoista. Koska Anything Can Stop Us -levyllä (2005) on (löytämiskykyjeni mukaan) rajallisesti upottamiseen soveltuvaa sisältöä, pannaan linkki: levyn lauluja voi kuunnella tuolla. Minä ihan pidän niistä.
Ja niin päättyi sekin projekti sitten. Nyt en tiedä mitä tekisin. Sillä erotuksella, että tiedän. Minun on esimerkiksi käytävä ostamassa cd-levyn sisällyttämiseen soveltuvia muovitaskuja.
