Ihan täysin en ollut tajunnut - toisin kuin esimerkiksi tuolla on ansiokkaasti tajuttu - sitäkään, että Fitzsimmonsilta ilmestyy uusi levykin tässä justiinsa, tarkkaan ottaen tänään (Britanniassa) ja huomenna (Pohjois-Amerikassa). Kuuntelen sitä parhaillaan läpi toista kertaa, ja laatu on aivan kelvollinen. Ehkei William Fitzsimmonsin vahvuus vieläkään ole niinkään yksittäisissä kappaleissa kuin siinä tunnelmassa, jonka musiikki luo. Vaikka Gold in the Shadow on enemmän bändilevy kuin kolme edeltäjäänsä, viimeistään tutut ja aiemminkin toistuneet sointukuviot paljastavat, kuka on asialla.
Jo avausraita The Tide Pulls from the Moon paljastaa levyn yhtyemäisemmän luonteen.
On oikeastaan kovin mielenkiintoista nähdä, millainen Fitzsimmons on, kun ympärillä on yhtye. Loppuvuoden 2009 Euroopan-kiertueen avannut Semifinalin-keikka Helsingissä oli niin käsittämättömän hyvä ja hieno ja upea juuri siksi, että tila oli pieni ja esiintyjä lähellä ja hiljainen. Yltyykö meno nyt turhan monumentaaliseksi? (Ehkei.) Onko Toronton yleisö töykeää? (Helsingin yleisö ei todellakaan ollut.) Onko William Fitzsimmonsilla päässään muhkean parran lisäksi pipo? (Aina ennen on nimittäin ollut, mutta tämän uusimman levyn promokuvissa ei näy olevan.)
En nyt jaksa yhäkään äityä sen kummemmaksi uusien levyjen arvostelijaksi - tämä varmaankin johtuu siitä, että ihan uudet levyt ovat vielä ihan liian uusia. Niihin ei ole muodostunut tunnesidettä; niistä voi vain sanoa, että ne kuulostavat lupaavilta ja kivoilta, mutta sepä ei vielä ole kovin paljon se. Riippuu tietysti siitä, mihin vertaa.
Koko levyn voi muuten kuulla tuolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti