Olen kuluvan viikon aikana kuluttanut aikaani New Yorkissa pitkälti ympäriinsä kävellen. Ympäriinsäkävelyni hetkinä olen usein kuunnellut iPodini koko sisältöä shuffle-asetus päälle kytkettynä.
Tässä kaupungissa se on ollut erityisen hämmentävää; joskus on tuntunut, että noin puolessa niistä iPodini lauluista mainitaan jokin paikka, joka on melkein tuossa. Sellainenhan tämä New York tietysti on. Sellainen taitaa olla myös tuo iPodini.
Muutama päivä takaperin paikallisessa keskuspuistossa kone arpoi korviini Death Cab for Cutien kappaleen Coney Island. Siitä tuli mieleen, että sielläpä pitää käydä. Lopulta kävin, laulun lauseissa oli totuutta.
Everything was closed at Coney Island, and I could not help from smiling.
Eräänä toisena päivänä olin matkustamassa junalla Brooklynin Williamsburgiin, ja tarkoitus oli jäädä L-junasta pois Bedford Avenuen asemalla. Mieleen tuli kuin tilauksesta Say Hi to Your Mom -yhtyeen (sittemmin pelkkä Say Hi) Pop Music of the Future -laulu, joka muuten on tosi hieno ja jota kuuntelin paljon runsaat kaksi vuotta sitten, ja siinähän se tyyppi jää junasta sillä samalla asemalla. (Palaan yhtyeeseen myöhemmin vielä. Kivaa yksinkertaista indiepoppia, jossa on paljon kaikkia vaatimattoman hienoja juttuja!)
[She] takes the L train to Bedford.
Bedfordin asemalla oli eräänä päivänä poikkeuksellisen kivaa odottaa junaa, koska siellä soitti poikkeuksellisen tasokas katusoittaja - tosin niitähän siellä nyt yleisemminkin pyörii. Piti kuulemisen seurauksena asettaa ämpäriin dollari. Soittajan viikset tulvivat asiaankuuluvaa ironiaa. Dollarin asettamisen hetkellä ironisten viiksien alta paistoi niin lämmin ja vilpitön hymy, että varmaankin kaikki siinä tilanteessa voittivat.
Kolmas satunnainen New York -kappale olkoon skotlantilainen. Frightened Rabbitin upean kakkoslevyn The Midnight Organ Fight kakkosraita I Feel Better kertoo laulun tekijän Scott Hutchisonin matkasta tähän kaupunkiin, ja se matka ei ilmeisesti mennyt kuten sen oli ollut tarkoitus. (Frightened Rabbit on muuten niin hyvä yhtye ja tämä kakkoslevy niin käsittämätön, että kirjoitan aiheesta varmasti vielä.)
I feel better, and better, and worse, and then better.
Näitä lauluja toki riittäisi vaikka kuinka. Minulle kaikkein merkittävin New York -laulu on ehkä Death Cab for Cutien Marching Bands of Manhattan, jota en kuitenkaan tähän tohdi upottaa, koska vastikään aiemmassa merkinnässä niin tein. Tämä kaupunki on niin hurja, ettei näiden viittausten pohtimiselle tahdo tulla päätöstä ollenkaan.
Joskus tuo aiemmin mainittu iPod-arpominen johtaa tietysti myös aivan kummallisiin tilanteisiin. Niin kävi tässä vähän epätrendikkäämmässä Brooklyn-ympäristössä, jossa täällä majoitun ja jossa on kosolti rosoa. Epähygieenisen oloisia metrotunnelin portaita toissa päivänä lähestyessäni nimittäin soimaan pärähti Liekin Pienokainen, ja se jos mikä oli siihen tilanteeseen, hetkeen ja ympäristöön niin sopimaton kappale, etteivät sanat tahdo riittää. Siksipä se laulu oli juuri silloin kuunneltava kokonaan.
Sitten on se yksi PJ, jolla on se Stories from the City, Stories from the Sea, jota kannattaa, jos jossain, kuunnella nimenomaan New Yorkissa. (En jättäisi shuffle-asetuksen varaan.)
VastaaPoistaTästähän olen tietoinen, mutta ei mulla ole sitä levyä! (Siksikään shuffle-asetus ei ehkä tässä mielessä pelasta.) Olen toki PJ Harveyhin muutenkin tavannut suhtautua vähän etäisesti. Menneisiin aikoihin on mahtunut muutamia kuunteluyrityksiä, mutta toistaiseksi aika tuloksettomia - syystä tai toisesta. Joskus varmastikin yritän vielä.
VastaaPoistaOstin ensimmäisen Death Cab for Cutie -levyni 2005 New Yorkista Union Squaren Virgin Megastoresta. Tässä välissä maailma muuttui eikä neitsytmiljoonakauppoja ole enää koko mantereella.
VastaaPoistaMinä ostin ensimmäisen Death Cab for Cutie -levyni 2006 Helsingin Keltaisesta Jäänsärkijästä, ja siellähän se kauppa elää ja potkii yhä. Minun maailmani on siis ehkä muuttunut vähemmän. New Yorkista ostin yhden cd:n ja yhden dvd:n williamsburgilaisesta Soundfix-levykaupasta joka oli pieni ja kiva.
VastaaPoista