Kolme matkamusiikkilevyä

Maanantaina minä ylitän Atlantin. Tapahtuma on tietysti kovin odotettu ja miellyttävä. Ja kun minä nyt olen mitä olen, niin onhan se myönnettävä, että tämänkin matkan kaikkein merkittävin ponsi on musiikki. Päätin varhain, että akustinen kitarani lähtee mukaan. Ajattelin mennä sen kanssa mahdollisimman moniin open mic -tilaisuuksiin soittamaan joskus syntyneitä lauluja, koska sellainen toiminta nyt vain on ihan hurjan kivaa.

Lisäksi omistan jo lipun kahdelle keikalle. Ensi keskiviikkona näen New Yorkin Radio City Music Hallissa Bright Eyesin. Jee! Kuun lopussa ajattelin olla Philadelphiassa, koska siellä soittaa The Pains of Being Pure at Heart eli TPoBPaH (pakko aina päästä käyttämään tätä lyhennettä, koska se on noinkin hölmönnäköinen) yhden kirkon sisällä. Jee!

Näihin asioihin saatan palata sieltä matkan varrelta, mutta mitään en tietysti voi luvata.

On musiikilla ja matkustamisella tietysti muunkinlainen yhteys: sellainen kuuntelumielinen. Matkat tapaavat nimittäin kasvattaa joidenkin musiikkien merkitystä ihan erityisesti ja ihan erityisiin mittoihin. Pikainen miettiminen toi päähäni kolme sellaista levyä, joihin on muodostunut syvä yhteys ulkomailla sijaitsemiseen liittyvässä irrallisuudessa.

Arcade Fire - Funeral

Joulukuun 28. päivänä vuonna 2005 olin matkalla kohti Meksikoa. Piti vaihtaa konetta Heathrow'lla. Heathrow'lla oli HMV-levykauppa. Ostin sieltä levyjä. Yksi niistä levyistä oli Arcade Firen Funeral, jota ainakin kaksi eri ihmistä oli minulle ennen sitä hetkeä suositellut. Kului muutama tunti, ja siellä jossain 11 kilometrin korkeudessa sitten olin. Kuuntelin levyä ensi kertaa, kannettavasta cd-soittimestani, ja hypistelin pahvikansia ja niiden sisältä kaivamaani taiteltua paperia, josta luin sanoja. Sen lennon aikana kuuntelin levyn ainakin kolmesti läpi, eikä sille myllerrykselle vain ollut tulla loppua. Siinä hetkessä tuntui siltä, ettei mikään musiikki koskaan ollut kuulostanut tai tuntunut sellaiselta, niin hurjalta, pakahduttavalta, hyytävältä. Kuuntelin levyä lopulta todella, todella paljon koko sen neliviikkoisen matkan keston ajan, ja sama touhu jatkui, kun matka oli ohi. Ja koko ajan se levy vain tuntui. Itse asiassa Funeralin kutsuminen matkamusiikiksi on ihan täyttä vähättelyä - minulle se levy voi olla ylipäätään kaikkien aikojen merkittävin. Levyn pahvikannet kulahtivat matkan aikana rinkassa, kuten olettaa sopii, mutta itse tykkään tämän seurauksen tulkita vahvaksi merkiksi siitä, että levyllä on ollut paljon väliä.

Sleeping is giving in.



Fanfarlo - Reservoir

Kävin viime keväänä Pohjois-Amerikan länsirannikolla. Juuri ennen matkaa tutustuin Spotifyssä lontoolaiseen Fanfarlo-yhtyeeseen, joka yhtäkkiä kuulosti hyvältä. Niinpä ostin Reservoir-levyn matkaa edeltävänä päivänä helsinkiläisestä levykaupasta. Sitten siirsin levyn kannettavaan muotoon. Sitten lähdin rinkka selässäni kävelemään pitkin Hakaniemenrantaa ja aurinko paistoi ja ymmärsin: tämä levy on hyvä ja sopii tunnelmaan niin kovin täysin. Lopulta olin San Franciscossa, ja Fanfarloon liittyvä ymmärrys vahvistui. Ensimmäisenä päivänäni kaupungissa kävelin kohti Tyyntämerta Ulloa-katua pitkin. Koskaan aiemmin en ollut Tyyntämerta nähnyt, ja siellä se nyt sitten siinsi alamäen päässä. Ja minusta tuntui, että tällaista on vapaus ja että tällaista on nähdä tosi kauas.

But kid, I'm a pilot, it's all I believe in. You can ride on my back.



Death Cab for Cutie - Plans

Viime syyskuussa satuin matkustamaan minibussilla Moldovan pääkaupungista Chisinausta Romanian pääkaupunkiin Bukarestiin. Ajoneuvo oli päästellyt matkan Moldovan puoleisen osuuden, ja EU-rajamuodollisuuksien jälkeen olin lopulta eri maassa. Tie oli vähän parempaa, joten vauhti kiihtyi. Oli aika lailla se hetki, kun katuvalot ihan kohta syttyisivät. Siinä hetkessä tuli jostain syystä mieleen kuunnella Death Cab for Cutien levyä Plans. Vaikka olin omistanut levyn jo yli neljän vuoden ajan, se ei koskaan ollut yltänyt sellaiselle tasolle kuin se silloin ylsi. Jokin siinä vain tuntui niin lohdulliselta ja hienolta. Ulkona pimeni, mutta sisällä oli levyn kuuntelemisen aikana käynyt aivan päinvastaisesti. Se oli yksi niistä hetkistä, joina musiikki sai tuntemaan, ettei tässä ole hätä. Se oli erityistä, koska ei aina ole sellainen hetki.

I wish we could open our eyes to see in all directions at the same time.