Montréal - rakkautta ennen ensisilmäystä

We drove in silence across Pont Champlain.



Vaikka Stars ei olekaan suosikkini montréalilaisyhtyeistä vaikka minusta hyvä onkin, levyn Set Yourself on Fire avausraita Your Ex-Lover Is Dead oli pakko kuunnella, kun Bostonista saapuva bussi oli alkamassa ylittää jokea ennen keskustaa. Yhtäkkiä nimittäin tajusin, että sehän on tämä sama silta, jonka yli siinä laulussa päästellään!

Sillä hetkellä muistin, että minähän olen jossain vaiheessa haaveillut tähän kaupunkiin pääsemisestä. Ja siinä yhtäkkiä olin, bussimatkan loppuvaiheilla, ja ihan hämilläni siitä, että tosiaan, Montréal. Mitä ihmettä tapahtui?

Olen ollut Montréalista vähän kiinnostunut oikestaan aina. Pohjoisamerikkalaisen kaupungin ranskankielisyys on jo sinänsä ollut kovin innostava asia. (Täällä ranska on itse asiassa paljon voimakkaampi kieli kuin olin luullut, vaikka Montréal onkin Québecin provinssin varmasti englanninkielisin kaupunki. Vaan eipä sitä kadulla huomaa - laki kun kieltää esimerkiksi englanninkieliset mainokset. Stop-merkeissäkin lukee Arrêt. Kiehtovaa!)

Kaksi yhtyettä, Arcade Fire ja Wolf Parade, ja näistä kahdesta erityisesti Arcade Fire, saivat aikoinaan aikaan sen, että ranskankielisyytensä lisäksi Montréaliin alkoi liittyä muutakin mystiikankaltaista. Alkoi tuntua, että kaupunkiin pitää joskus tulla. Täällä on ilmiselvästi jonkinmoinen skene. Tai siis useita skenejä. Otollinen musiikintekoympäristö tämä varmasti ainakin olisi.

Täällä siis olen, ja jokin tässä kaupungissa tuntuu tosi hienolta ja selittämättömästi. Ehkä kyse on ilmapiiristä. Majoitun Couchsurfing-palvelun kautta löytämälläni sohvalla, kerrassaan mukavien ihmisten luona. Kertovat, kuinka Arcade Firen tyyppejä näkee niillä seuduilla aika lailla viikoittain. Ja ihmekös tuo. Superlevy Funeral on osittain äänitetty korttelin päässä siitä talosta, Hotel 2 Tangossa. Hui! Ainakin Richard Reed Parry, se Wake Upin aikana irtorumpua mielipuolisesti hakkaava sympaattinen multi-instrumentalisti, tulee kuulemma kadulla vastaan harva se päivä.

Sitten täällä on muun muassa tällainen hauska kahvila kuin Le Dépanneur Café, jonne pääsee soittamaan viikon jokaisena päivänä kello 10-17 tunnin ajaksi, jos vain onnistuu varaamaan itselleen ajan. Minulle kävi onnekkaasti - soitan täällä sunnuntaina puoleltapäivin brunssinmättäjille. Tämä on ihmeellistä, tämä on hienoa. Ei Helsingissä ole yhtään tällaista. Oikein missään muualla ei ehkä ole.

Montréal saa aikaan vahvan olon, että tännehän voisi muuttaa. Ei ollenkaan huono merkki. Tämän matkan paikoista tämä on eittämättömästi paras.

Ei muualla ole tehty esimerkiksi tätä laulua.

I'll believe in anything.