25.1.2013

Lattialla makaamiseen: Youth Lagoon

Toissa ilta oli pitkästä aikaa yksi niistä illoista: makasin lattialla. Huoneen täytti kaiuttimista soinut äänimatto.


Kun ensimmäistä kertaa kuuntelemani Youth Lagoonin debyyttilevyn The Year of Hibernation (2011) avausraita Posters ehti kohtaan 2.20, havahduin, että nytpä kuulostaa kivalta, ja sitten jäin ajatuksiini ja totesin, että eipä kyllä haittaa jäädä ajatuksiini. Levy eteni peräti kivuttomasti, eikä nousta tehnyt mieli.

En ole ikinä varsinaisesti perustanut ambientinkaltaisesta äänimaisemasta, mutta jostain syystä Youth Lagoon, eli Trevor Powers, on kahden edellisen päivän aikana kuulostanut miellyttävältä. Miksi? Siksi, että Youth Lagoon kuulostaa sopivasti raukealta, ja siksi, että sointukierrot ovat toiveikkaita. Kaltaiselleni selkeiden kappalerakenteiden ja kuuluvien lauluraitojen nimeen vannojalle Youth Lagoonin pitäisi olla erinomaisen tylsää musiikkia, muttei se ole.

Ei se ole, koska kirjoitan siitä tänne ja koska kirjoitan siitä tänne näin.

Eilen totesin lisäksi, että Youth Lagoon kelpaa mainiosti paitsi lattialla makaamiseen myös helsinkiläisellä linja-autolla matkustamiseen tammikuun auringossa.


Youth Lagoonin toinen levy Wondrous Bughouse ilmestyy maaliskuun ensimmäisellä viikolla.

4 kommenttia:

  1. Äänimatot ja -maisemat on sitten kivoja! Kiitos levyvinkistä. Otan kuunteluun, kun tulee taas matto-olo. - marja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Tämä toimi vähän pölyisemmälläkin lattialla.

      Poista
  2. voiettä miten pidän tästä levystä! kuulostaa hauraalta talvivalolta. kiitos (taas), oisin tällä hetkellä suuressa musiikillisessa tyhjiössä ilman tätä blogia :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ja ole hyvä, ja olipa kiva kuulla se (ei siis se, että olisit musiikillisessa tyhjiössä, vaan se, ettet ole)! Tämän kommenttisi myötä innostuin levystä taas ihan vähän lisää, ja talveltahan se kuulostaa.

      Poista