23.3.2012

Laulu laululta: 10. All the Colours



Joistain asioista ei ole missään vaiheessa ollut pienintäkään epäilystä pään sisällä. Yksi niistä asioista on se, että
All the Colours -kappaleen pitää myös lopullisessa muodossaan olla varsin pelkistetty kaikessa akustisuudessaan. Niinpä siitä tuli jopa pelkistetympi kuin alun perin olin ajatellut: livenä äänitetty laulu, jota äänittäessämme päätimme, että oikeankaltainen tunne on paljon tärkeämpää kuin äärimmäisen virheetön soitto.

All the Colours syntyi syyskuussa 2010, ja aika pian sen jälkeen siitä jo tuli kappale, jonka harvemmin osaan jättää sooloseteistäni pois. Kappale on saanut alkuperäisen innoituksensa eräästä blogitekstistä (ei omastani), jossa mainittiin vihreät ja siniset värivalot ja tunne jonkinlaisesta lentämään lähtemisestä ja varmasti jotain muutakin. Teemat kuulostivat potentiaalisesti lohdullisilta, ja samanaikaisesti olin keksinyt panna kitarani kapon yhdeksännelle nauhalle: syntyy etäisesti mandoliinimainen sointi.

Halusin jossain vaiheessa, että tämä laulu olisi ollut Heartsin päätösraita, mutta siitä tulikin nyt kolmanneksi viimeinen. Ehkä se puolustaa paikkaansa siinäkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti