On kiintoisaa jälkeenpäin huomata, kuinka musiikinkuuntelu on joskus vaihdellut i'ittäin niinkin voimakkaasti kuin on. Esimerkiksi 22-vuotiaana löysin - hämmentävää kyllä - vähemmän itselleni uutta musiikkia kuin monesti aiemmin tai monesti sen jälkeen. Vaan ei elämä suinkaan musiikitonta silloinkaan ollut.
Syksyllä 2006 kiinnostava torontolaisyhtye The Hidden Cameras oli tulossa keikalle Helsinkiin. Silloin tuli oltua jotenkin hölmö: miksipä sinne keikalle nyt menisi, kun yhtye on kuitenkin vähän vieras. No, sitten keikka oli ohi, en tietenkään ollut yleisössä, ja Roomaan kulkeneessa lentokoneessa lukemassani Hufvudstadsbladet-lehdessä Tavastian-keikkaa kehuttiin sympaattiseksi. Myöhemmin syksyllä tuli sitten kahta yhtyeen levyä kuunneltua. Yksinkertaista oli, mutta ihan hassua silti. Alkoi harmittaa vähän se keikankin väliinjäänti. Yhtyeelle tyypillisintä on sellainen suora, yksinkertainen, naivistinen ja aika kevyt meno, mutta oli niillä ilmiselvästi myös toinen puoli, sellainen vähän herkempi. Pidin paljon esimerkiksi kappaleesta A Miracle.
Erilaisten Mercury Revin keikkaa edeltäneiden Tavastian äänentoistoon liittyneiden sattumien ja seurueeseen kuuluneiden herkkien korvien seurauksena tuli siinä joskus syksyn aikana tutustuttua myös toiseen pohjoisamerikkalaiseen indiepopyhtyeeseen. Sen nimi on The Spinto Band, ja vaikken ole sitä yhtyettä jaksanut avausalbumiaan enempää, avausalbumi Nice and Nicely Done on nimensä mukaisesti kyllä mukava. (Livenäkin ovat jotenkin hassuja kazoo-pilleineen ja jaettuine mikrofoneineen ja kummallisine liikkeineen, mutta se tuli todettua vasta ei seuraavana vaan sitä seuraavana vuonna.) Levyn suurin hitti on eittämättömästi Oh Mandy, joka luontevasti oli myös ensimmäinen yhtyeeltä kuulemani kappale. Se on oikeinkin perinteinen, jonkun mielestä varmasti jopa kliseinen indiepoplaulu. Mutta no, sellainenhan kuulostaa kivalta.
Tavallaan hassu sattuma on, että samassa iässä tuli kuunneltua myös Clap Your Hands Say Yeahin debyyttilevyä, ja taas on kyse yhtyeestä, jonka seuraava levy ei sitten herättänyt sisälläni oikein mitään. Ja yhtyeestä, joka kuulostaa stereotyyppisesti indieltä. Ja yhtyeestä, jonka lauluissa on kiva tunnelma. CYHSY (niin, CYHSY) on tosin vielä stereotyyppisempi kuin edellä mainittu The Spinto Band, koska CYHSY:lla (niin, CYHSY:lla) on moinen nimi. Mutta sellaista oli se aika. Oli kivaa, kun tyypit lauloivat huolettomassa falsetissa, vaikken itse moista laulutapaa ikinä kunnollisesti oppinutkaan. No, In This Home on Ice on edelleen mielekäs laulu.
Lisäksi voi olla, että näin 22-vuotiaana yhden yhtyeen ainakin kolmesti. Sellaisen kuin Handsome Furs. Erottajan keikan jälkeen ostin Plague Park -levynsä suoraan Alexei Perryltä CD-R-raakaversiona. Aivan kiva levy, vaikka edelleen kyllä tykkäänkin enemmän Wolf Paradesta, jonka eräänlainen sivuprojekti tämä siis on. Dan Boeckner yhdistää.
Vuoden 2007 tammikuussa tai joskus silloin tuli ensimmäinen maistiainen myös Arcade Firen kakkoslevyltä Neon Bible. Levy ei mitenkään koskaan voi tietenkään yltää Funeralin tasolle, eikä yltänyt silloinkaan, mutta tulipa kuunneltua. Pidän kyllä Neon Biblestakin, vaikkei se yhtä erityinen olekaan. Seuraavassa ehkä levyn paras laulu. Mielestäni. Ehkä.
Semmoisia.
Arcade Fire - Neon Bible
Clap Your Hands Say Yeah - Clap Your Hands Say Yeah
Handsome Furs - Plague Park
The Hidden Cameras - Awoo
The Hidden Cameras - The Smell of Our Own
Mercury Rev - The Secret Migration
The Spinto Band - Nice and Nicely Done
Voxtrot - Your Biggest Fan EP
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti