Ruoholahden konteista ja rakkaudesta

Heräsin toissa yönä sattumalta kesken kaiken, koska huoneeseen oli tulvinut sälekaihdinten väleistä valoa. Katsoin puhelimeni kelloa. 4.40, se sanoi, ja ajattelin, että tässähän voisi valvoa vielä viiden minuutin verran ihan vain siksi, että voisi kokea intertekstin.

10-delay trees-4-45 am by rockingsoul

Niin oli sitten kello lopulta yllä olevan kappaleen nimen verran. Menin takaisin uneen. Hyvin paljon myöhemmin samana vuorokautena kuulin ylläolevan kappaleen elävänä.

Kerta oli elämässäni viides. Paikka oli Helsinigin Korjaamon Kulmasali. Eikä koskaan ennen ole käynyt niin, että olisin nähnyt, että se yhtye taputetaan takaisin takahuoneesta. Tai sitten minä vain muistan väärin. En kai muista. Mutta ihan oli syytäkin taputtaa, aina ennenkin olisi tosin ollut. Varsinaisen setin päättänyt 4.45 a.m. oli kuitenkin tällä kertaa jopa poikkeuksellisen hyvä. Ja niin oli se encorelaulukin, Pattern, jonka kuulin ensi kertaa reaaliajassa. Tuli mietittyä, miksi vasta ensi kertaa.

Katselin välillä ympäri salia ja siten saatoin huomata yleisön jonkinlaisen haltioitumisen tason olevan aika suuri. Tulin samalla todenneeksi, että ehdin jossain välissä haltioitua itsekin. Samalla mieleen kuitenkin tuli erä ihmetyksiä. Miksi Delay Trees soittaa aina vain muutamallekymmenelle ihmiselle, vaikka se tekee kauniita lauluja, esittää ne kauniisti, on tehnyt viime vuoden parhaan levyn ja on muutenkin aivan käsittämättömän hyvä? Miksi Delay Trees soittaa vain muutamallekymmenelle ihmiselle, vaikka ne ansaitsisivat täysiä saleja ja sen, että viimeinenkin pääsylippu myytäisiin?

Ehkä kyse on joistain muotivirtauksista. Ehkä kyse on siitä, että tämä on Suomi, ja Suomessa kuunneltava indiemusiikki (tai jokin sellainen) on usein vähän toisenlaista kuin se indiemusiikki, josta vaikkapa minä eniten pidän. Delay Trees kun ei ole kahden äänen syntetisaattoripoppia tekevä aurinkolaseihin pukeutuva mystisenviileä duo tai rosoista möykkärockia soittava alternativegaragekokoonopano, vaan yhtye, joka vain tekee selittämättömästi hyvää musiikkia, jota ei oikein suoraan voi verrata mihinkään ulkomaiseen viiteryhmäläiseensä. Yhtye kuulostaa eniten itseltään. Ja onnistuu joskus aiheuttamaan tiettyä haikeutta, joka valtaa mielen, kun katuvalot syttyvät kesäöinä, ja vielä enemmän niinä hetkinä, kun ne sammuvat ja kaikki on aika kirkasta mutta silti väistämättä ohi.

(Sellaisten tunteiden aiheuttaminen on muuten musiikilta todella todella paljon tehty.)

Mutta onhan se onni, että Helsingissä vaikuttaa tällainen yhtye. Jos Delay Trees tulisi esimerkiksi Pohjois-Amerikasta, jo ajatus tämän yhtyeen näkemisestä tuntuisi hienolta. Ja nyt niitä kuultuja keikkoja on ollut jo aika monta. Kyllähän tästä yhtyeestä pitäisi kuulla koko maailman, vaikkei koko maailma tietenkään ymmärrä. Silti.

(Video on ilmeisen epävirallinen.)