Eikä se ole yhtään sama. Koska nyt, tänään, nämä levyt tuntuvat niin uskomattoman hyviltä ja hienoilta - olkoon tämä sitten vaikkapa merkki siitä, että minulla on edelleen jotain käyttöä levymitalliselle esineelle. Se on ehkä näinä päivinä hivenen epäkäytännöllistä, mutta kun jokin tässä nyt vain koskettaa ihan eri lailla kuin ennen.
Olisin voinut päätyä tämäntapaisiin tuntemuksiin vaikkapa joskus runsaat kaksi vuotta sitten, kun näin yhtyeen soittavan Korjaamolla. Ne olivat tosi hyviä, mutta sellaista varsinaisen syvää yhteyttä ei ollut. Ei tietysti ole vieläkään, mutta tämä on musiikinkuuntelussa aika hieno hetki: kun tietää, että se yhteys on aivan juuri muodostumassa.
Olen joskus pitänyt joitain Hello Saferiden lauluratkaisuja ärsyttävinä, ja saatan olla sitä mieltä osin vieläkin (vaikkapa kappale 25 Days loppuosiltaan, se one one one one -hokema, sitä seuraavat puheet ja muu vastaava - siedätyshoito saattaa auttaa), mutta hyvät puolet peittoavat huonot. Koska ennen muuta Hello Saferide tuntuu tutulta - voisin kuvitella tekeväni tällaisia lauluja, melodiamielessä etenkin, ja voisin kuvitella sanovani asioita samaan jotenkin tapaan kuin Annika Norlin niitä sanoo.
Ja ne yksittäiset laulutkin ovat usein hyviä. Avauslevyltä Introducing... Hello Saferide (2005) suosikkini on ehkä I Can't Believe It's Not Love. Nuo säkeistöjen soinnut ja tuo säkeistöjen kitara-asia ovat siihen suurin syy.
Ehkä silti kokonaisuudessaan toinen levy More Modern Short Stories from Hello Saferide (2008) on vielä parempi. Bändimäisempi ja vähän isompi. Kappaleetkin ovat vähän parempia. Esimerkiksi tuo ylinnä oleva 2008 on huikaisevan hieno levyn toinen laulu. Tai no siis, tuo kakkoslevy alkaa ylipäätään erittäin hienosti, puolittaisen salakavalasti johdatellen. Käykää kuuntelemassa Spotifysta vaikka.
Pitiköhän tässä nyt vielä jotain mainita? No, te tuskin sitä tiedätte. Ongelma on, etten minäkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti