8.6.2011

Kööpenhaminalainen hautajainen

En yleensä suuremmin syty niin sanotuista cover- eli lainakappaleista. Toki toisinaan soitan omilla keikoillani yhden sellaisen jossain välissä asettaakseni itseni kömpelöä metaforaa käyttääkseni musiikilliselle kartalle. Vaan kuulijana lainakappaleista syttyminen on monesti hankalampaa.

Poikkeuksiakin on. Yksi sellainen tuli vastaan viime yönä Band of Horsesin Facebook-syötteessä. Yhtyeen vuonna 2006 ilmoille päässyt Funeral-kappale kun oli saanut kunnian päästä kööpenhaminalaisen Copenhagen Collaboration -ryhmittymän versioimaksi. Versio on minusta ylistämisen arvoinen ja hieno. Katsokaa ja kuulkaa vaikka.


Alkuperäinen kappale on minusta ollut ihan hyvä. Tämän version myötä voin helposti todeta, että kappale on tosi hyvä. Kööpenhaminalaisten versio laulusta on yksinkertaisesti jonkinlainen malliesimerkki onnistuneesta coverista: se tuo alkuperäisestä kappaleesta esiin uusia puolia ja tekee siitä lopulta paremman.

Kieltämättä tässä yhteydessä on vähän hurjaakin nähdä yksi Amsterdamin-vaihto-oppilasaikojen kaveri tuolla mukana lauleskelemassa - muistan hänen kertoneen eräällä syksyn 2008 Sigur Rós -keikalla, että hän soittaa kotimaassaan tällaisessa Alcoholic Faith Mission -yhtyeessä. (Se on muuten hyvä yhtye sekin. Alcoholic Faith Mission kävi tammikuussa Tavastialla soittamassa ihan liian puolityhjälle salille hienon ja intensiivisen keikan, jollaisen haluaisin nähdä toistekin.) Pikasilmäyksellä olin havaitsevinani muitakin Alcoholic Faith Missionin jäseniä tuolla. Heidän lisäkseen tämä Copenhagen Collaboration pitää sisällään ilmeisen melkomoisen sekoituksen erilaisten kööpenhaminalaisyhtyeiden soittajia ja laulajia.

2 kommenttia:

  1. Hieno coveri. Olen samaa mieltä, että hyvä coverbiisi avaa uuden näkökulman biisiin. Onnistuneita covereita on tehnyt mielestäni Ryan Adams. Wasted years, Wanderwall ovat molemmat huippuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastausnopeus: tuhat! Mutta kyllä, Ryan Adamsilla on paljon hyvää coverkamaa, ja kyllä, parhaat coverlaulut oikein herättävät alkuperäisteoksenkin uudestaan henkiin.

      Poista