Säikähtänyt jänis kesäisillä kaduilla

Frightened Rabbit on hyvä yhtye. Itse asiassa Frightened Rabbit on loistava yhtye. Asia tuli mieleeni viimeksi toissa päivänä, kun satuin kävelemään kohti erästäkin terassia ja helle oli kova. Kuuntelin kolmea Frightened Rabbit -levyäni kannettava soitin sekakuunteluasetuksella, ja sitten arpa heitti korviini huippukappaleen Behave. Sekin on yksi niistä lauluista, jonka hyvyyden muistan vain hetkittäin, aivan kuten joidenkin yhtyeidenkin hyvyyden muistaa vain hetkittäin.

Siinä hetkessä oli jotain kovin kummallista. Helsinki oli oikeasti epäilyttävän kuuma ja kello oli arkialkuillan verran, puoli kuusi. Ihmisiä siis oli ympärillä. En ollut osa heitä, minulla oli jos nyt ei koko ruumiin niin ainakin pääni ympärillä jonkinlainen kupla. Musiikki kuulosti uskomattoman hyvältä. Sellaista musiikkia tapaan yleensä kuulla vain yksinäisissä pimeissä huoneissa keskellä talvea. Mutta siinä hetkessä oli vilkas ja kirkas katu keskellä kesää, mikä korosti jonkinlaista päänsisäistä ajatusta, että nyt minä olen vähän outo. Outous tuntui hyvältä.

Frightened Rabbitilla on taipumusta herkistää. Yhtye on tehnyt kolme hyvää levyä, mutta niistä kolmesta keskimmäinen on kasvanut minulle kaikkein merkittävimmäksi. Debyytti Sing the Greys (2007) on jo sekin mitä mainioin, onhan siellä tuo ylläolevakin kappale. Uusin levy The Winter of Mixed Drinks (2010) sisälsi hetkensä, mutta kovin syvälle en siihen ole vieläkään päässyt. Vaikka tämäkin laulu kieltämättä on loistava.

Näin Frightened Rabbitin lämmittelemässä pääesiintyjää, Death Cab for Cutieta, Brysselissä marraskuussa 2008, enkä silloin tiennyt yhtyeestä yhtään mitään. Mutta silloin kävi kuten ihan liian harvoin: tuntematon yhtye saa livetilanteessa aikaan äärireaktion, itkua. Menin heti pääesiintyjän esiintymisen jälkeen Frightened Rabbitin myyntitiskille ja kysyin, mikä levy kannattaisi ostaa. Tuon keskimmäisen, silloin uusimman, levyn ne minulle sitten kauppasivat. Sen nimi on The Midnight Organ Fight (2008), ja minusta Frightened Rabbitin musiikki ainakin nykymuodossaan kiteytyy siihen. Se on yksi loistavimmista levyistä, joita maailmassa on tehty. Frightened Rabbitissa on etenkin sillä levyllä yhdistelmä jotakin tuttua ja jotakin omaa, kaikki jotenkin kaunistelemattoman eteerisesti esitettynä.

Ja kyllähän levy alkaa hienosti, tosi tosi hienosti.

Etenkin sen laulun loppusäkeet ovat aiheuttaneet sykähdyksiä. Just you and me / we'll start again / and you can tell me all about what you did today. En tiedä, mistä johtuu, että pidän tuosta kohdasta aivan suunnattoman paljon. Kaiketi kyse on sanomisen tavasta, jostain sellaisesta.

Midnight Organ Fight on sanoituksellisesti ylipäätään ehjä kokonaisuus ja häpeilemättömän avoin. Esimerkiksi Wikipedia tietää kertoa, että Death Cab for Cutien basisti Nick Harmer pitää julkaisua vuoden 2008 parhaana levynä, enkä ihmettele. Hänen sanansa voisivat olla minun sanojani: "It's lyrically perfect with words that hit you right in the heart. And coupled with the singer's [Scott Hutchison] vocals, the whole thing just kills me." Ei voine kovin suurena ihmeenä pitää, että lähtivät yhteiselle kiertueelle. Sitäkään ei voine kovin suurena ihmeenä pitää, että molemmat yhtyeet ovat minulle tosi tärkeitä.

Frightened Rabbit ei ehkä ole kesämusiikkia, itse ainakin liitän sen päässäni talveen, mutta jos Helsingin tai minkä tahansa kaupungin kaduilla haluaa näinä päivinä kokea jotain pikkuabsurdin kaunista, tässä on siihen oiva keino.