Mietin, että onpa hyvä. Kaikenlaisia kivoja kitaroita ja muutakin. Minun mieleeni laulu toi positiivisia puolia sellaisilta yhtyeiltä kuin The Smiths, Belle & Sebastian, Nada Surf ja Interpol - kaikkia näistä yhtymistä en osaa tarkkaan selittää, mutta sen verran niinä aikoina noista yhtyeistä pidin, että oli melkein automaattista, että alkaisin pitää myös Voxtrotista.
Ja niinhän siinä kävi. Se, mikä käynnistyi tapauksessani ensimmäistä kertaa täältä, johti minun ja Voxtrotin väliseen yhteyteen. Ei ole todellakaan jokapäiväistä, että innostun jostain uudesta musiikista niin vahvasti, mutta Voxtrot onkin Voxtrot. Haalin ne pari siihen mennessä ilmestynyttä EP:tä kuunneltaviksi, vähän myöhemmin sen kolmannenkin. Tykkäsin kaikista.
Ensimmäinen Voxtrotilta kuulemani kappale taisi olla kiistattoman thesmithsmäinen The Start of Something.
Ei ihan vastannut silloisia (tai nykyisiäkään) mielikuviani Texasista, mutta sieltä nämä kumminkin tulivat (joskin indiekaupunki Austinista). Nyt kun tätäkin laulua kuuntelen pitkästä aikaa, huomaan, että jonkin puhelinfiltterin läpi vedetty Ramesh Srivastavan ääni kuulostaa nimenomaan korostetun brittiläiseltä, vaikken sitä silloin huomannutkaan ihan samassa määrin aktiivisesti. Tyyppi on asunut Skotlannin Glasgow'ssa, siinä kai sitten syy.
Sitten tuli vuosi 2007 ja Voxtrot julkaisi levyn. Sitä tuli odotettua kovasti, ja se tuli ostettua suunnilleen julkaisupäivänä. Oudosti levy ei kuitenkaan tuntunut yhtä hyvältä kuin ne kolme EP:tä yhteenlaskettuna. Hyvä levy se oli silti, minun tapauksessani kesän 2007 paras. Tykkäsin jostain syystä muun muassa Firecrackerista, vaikka se onkin makuuni hivenen räyhäkäs. Kertosäkeessä on kiva meno.
Harmillista kyllä musiikkinsa ulkopuolella Voxtrot on tuottanut pääasiassa pettymyksiä.
Elokuun viimeisenä tai syyskuun ensimmäisenä päivänä 2007 Voxtrot oli tulossa soittamaan yhdelle ilmaisfestivaalille Tukholmaan. Sinnehän olin menossa, matkat ja kaikki oli jo varattu. Sitten kaikki kaatui, koska Voxtrot pääsi lämmittely-yhtyeeksi samanaikaiselle Arctic Monkeysin Pohjois-Amerikan-kiertueelle ja perui Eurooppaan sovitut keikkansa. Se oli kertakaikkisen syvältä, suolesta ja millä muulla tavalla tämän nyt vielä voisi ilmaista - siksikin, että pidin Arctic Monkeysia silloin ja totta puhuen pidän yhä vähän ärsyttävänä. No, ymmärrettävä päätös, mutta siten kävi.
Joskus helmikuussa 2008 oli uudestaan jännää, kun Ramesh Srivastava kyseli MySpacessa (niin, MySpacessa), onko kukaan Helsingissä, koska hän olisi kaupungissa eikä tiedä yhtään mitä tehdä. No minäpä sitten lähetin sille viestin, ja kerroin muutamia baareja (vaikken silloin tiennyt niistä kyllä juurikaan). Ja Ramesh vastasi, mikä oli ihmeellistä! Sanoi, että antaa virtuaalisen ilmoituksen, mikäli lähtee illalla liikenteeseen. Vastasin myöntävästi ja kerroin olevani kiinnostunut, enkä sen koommin enää koskaan siitä tyypistä kuullut samalla yksityisyyden tasolla. Hetken silti kutkutti.
Sitten tuli kesä 2010 ja Voxtrot päättyi. Hiljaiseloa oli jatkunut pitkään, Ramesh oli muuttanut Berliiniin ja oli kai niitä merkkejä muutenkin ilmassa. Yhtye soitti jäähyväiskeikkansa kesäkuussa ja siinä se sitten oli, vähän turhan nopeasti ohi. Pidän Voxtrotin tuotannosta edelleen kovasti, se nyt vain kuulostaa hyvältä, mutta kaiveleehan se ihan vähän, että livenä jäi yhtye näkemättä ja oluiden ääressä jäi Ramesh tapaamatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti