Death Cab for Cutie -ikävyys

Pahoittelen sitä, että olen viimeisen viikon aikana ollut laiska päivittäjä. Oman musiikin tekeminen ja tulevan levyn kanssa puuhastelu on vienyt yksinkertaisesti siinä määrin aikaa, että olen hetkittäin unohtanut blogini olemassaolon. Koska blogi nyt kuitenkin sattui tulemaan mieleen taas, päivitettäköön.

Tästä omasta tulevasta levystäni saadaan aikaan kömpelö aasinsilta Death Cab for Cutien tulevaan levyyn, joka ilmestyy toukokuun lopussa.

New Yorkissa satuin lukemaan jotakin musiikkilehteä. Ehkä Q:ta. Siellä oli iso Death Cab for Cutie -haastattelu. Ben Gibbard sanoi, että se yrittää edelleen tehdä lauluja vilpittömästi, mutta koska elämä on kuulemma nyt vähän toista kuin joskus seitsemän vuotta sitten, ne laulutkin ovat erilaisia. Ben Gibbardilla on lapsi ja kaikkea. Ei siinä mitään, ajattelin silloin. Höh, ajattelen nyt. Ne kolme raitaa, jotka olen DCfC:n tulevalta Codes and Keys -levyltä kuullut, eivät minusta ole ihmeellisiä. Ne ovat vähän tylsiä, eivät koskettavia. Harmillista. Toisin sanottuna DCfC on päässyt siihen ikävähköön tilaan, ettei yhtye nykyisessä ilmiasussaan oikein merkitse minulle mitään vaikka jotkin aiemmat levyt ovat merkinneet ja yhä merkitsevät paljon. Näistä kolmesta uudesta laulusta You Are a Tourist on paras, eikä siltikään oikein minkäänmoinen.

Koska kuitenkin on aina kivempaa puhua positiivisia kuin negatiivisia, mitä musiikkiin tulee, puhun mieluummin niistä yhtyeen vanhemmista levyistä kuin tästä tulevasta tai edellisestä (joka sekin oli pettymys).

No, parhaat Death Cab -levyt ovat ehdottomasti Transatlanticism (2003) ja Plans (2005). Olen pitänyt molemmista hyvinkin paljon. Ensimmäisiä Death Cab -pakahtumisiani oli Transatlanticismin nimikappaleen kuuleminen. Juuri nyt kuuntelen laulua mainittavan pitkästä aikaa, ja se on uskomattoman hyvä vaikka junnaakin vähän. Se etäisyys ja irrallisuus ja kaikki ja sekin, että kaikessa yksinkertaisuudessaan I need you so much closer on hienosti sanottu, vaikka rakenteellisesti moisen lauseen pystyy rakentamaan melko lailla kuka tahansa lukutaitoinen.

On sillä levyllä muutakin hienoa. Aina uudenvuodenpäivinä sitä pitää kuunnella, koska avausraidan nimi on The New Year ja koska siellä sanotaan, että This is the new year and I don't feel any different ja miksipä nyt siltä ei uudenvuodenpäivänä tosiaan tuntuisi - harvemmin mikään muuttuu yhdessä yössä, jos sinä yönä tapahtuu vain ulkoisia, kuten uusinavuosina usein.

Plansillakin on kaikkea hienoa. Avausraidan lisäksi myös esimerkiksi Your Heart Is an Empty Room. Suosikkilyriikoitani. Joku on joskus väittänyt Death Cabia laskelmoivaksi juurikin lyyrisistä syistä, mutta ei tämä vain mitenkään voi olla laskelmoitua, koska tämä on koskettavaa. Ja tämä laulu ei kaipaa yhtään mitään enempää, se on tässä, mahdollisesti yksi parhaista kappaleista koskaan, etenkin, kun on olemassa mielentila ja kun matkustaa esimerkiksi itäeurooppalaisessa minibussissa keskellä yötä ja havaitsee, että voisi kai niitä silmiä välillä pitää aukikin, niin näkisi enemmän.

Kolmanneksi paras tai ainakin kolmanneksi kuunnelluin Death Cab -levy on We Have the Facts and We're Voting Yes (2000).

Olenpa minä nämä livenäkin nähnyt, Brysselissä marraskuussa 2008. Petyin ihan vähän, koska ne olisivat kai voineet kuulostaa vähän suuremmiltakin. Ja vaikka Chris Walla ihan hyvin osaisi laulaa, se ei juurikaan laulanut taustoja, vaikka moinen olisi minusta sopinut kuvaan mainiosti. Ilta oli kuitenkin hieno - muun muassa, koska lämmittelijäyhtye sai aikaan tosi voimakkaita reaktioita noin kaikilla kuudella soittamallaan laululla. (Se yhtye on sittemmin minulle hyvin merkittäväksi kasvanut skotlantilainen Frightened Rabbit.)

Vaan Death Cabiin palatakseni. Minusta tuntuu, että se yhtye on minun elämässäni nyt enemmän tai vähemmän menetetty tapaus. Onneksi niiltä tuli pari tosi hienoa levyä silloin aiemmin, koska tämä tuleva ei näytä siihen kykenevän. Se on harmillista, mutta ehkä se on luontevaakin sitten. Harvapa bändi nyt kuitenkaan pystyy tekemään läpi uransa sellaista musiikkia, johon samalla pakahtumisen asteella jaksaisi suhtautua.