24.2.2011

Ja alussa lumi peitti kaupunginosan

Olen kova poika tekemään musiikkia. Suuret osat vapaasta ajastani kuluvat pianon ääressä tai kitara sylissä kaikenlaisia sointukuvioita ja laulumelodioita pyöritellen.

Tämä kaikkinainen musiikinteko on osaltaan ollut vaikuttamassa siihen, että musiikin kuuntelijana olen aina ollut vähän kehno. Sellaisessa yleissivistysmielessä tiedän musiikista hävyttömän vähän, tai ainakin sellaisesta musiikista, jota en välitä kuunnella. Tämänpä vuoksi olen saanut seurassani olleen ihmisen suuta aukovan hämmenyksen valtaan sillä, etten eräänä kertana alkuvuodesta 2010 tiennyt baarissa soineen todella tunnetun yhtyeen todella tunnetun kappaleen esittäjää tai nimeä, vaikka olihan se melodia kyllä tuttu. Ihmisillähän on monesti tapana - perustellustikin - ajatella, että kun itse tekee musiikkia, tietäisi kovasti myös siitä muualla tehdystä. Jostain syystä minulle ei ole käynyt ihan niin.

Mutta onhan musiikki minulle todella merkittävää, ei ole siitä kyse, eikä tässä tarvitse edes mennä siihen, että sen tekemisellä on parhaimmillaan suuresti eheyttävä ja terapeuttinenkin vaikutus: laulun tekemisen jälkeen tuntuu paremmalta kuin sitä ennen. Samalla tavoin nimittäin joskus käy niin, että jonkin laulun tai levyn kuulemisen jälkeen tuntuu paremmalta kuin sitä ennen. Musiikki on minusta parhaimmillaan silloin, kun se tuntuu: itkettää, hymyilyttää, saa hyppimään tai saa aikaan tunteen siitä, että kaikki on mahdollista. Tavanomaisen mukavaakin musiikkia tietysti on, mutta sehän ei ole yhtään niin erityistä.

Tässä ollaan siis nyt. Olen aloittelemassa jotain, enkä tietysti yhtään voi vielä tietää, mitä tästä jostain tulee tai seuraa. Tuli yhtäkkiä sellainenkin ajatus mieleen, että tällainen bloginpito voisi myös auttaa löytämään uutta musiikkia. Sellainen löytämisen yrittäminen on tuntunut monesti velvollisuudelta, mutta tässä viime aikoina olen alkanut ajatella toisinkin. En nyt edes yritä määritellä mitään genrejä, mutta - no - kai on pääteltävissä, mitä ajan takaa, jos sanon tässä, että indiestähän minä tykkään, semmoisesta kauniista.

Esimerkiksi tämä laulu on kaunis ja iski ensikuunteluidensa hetkellä niin kovaa, että siitä kasvoi nopeasti merkittävä, kuten koko Arcade Firen Funeral-debyyttilevystä, ja olen tietysti kaikkea muuta kuin ainoa tyyppi, jolle kävi niin. Itse yhtyeeseen palannen myöhemmällä ajalla, vaikka onhan siitä tietysti jo kaikki jossain sanottu. Yhtä kaikki tuo lumiajatus on minusta edelleen jotenkin tosi hieno. Luultavasti se on minusta tosi hieno aina.

And if the snow buries my neighborhood [--] then I'll dig a tunnel from my window to yours.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti