Satuin äsken lukemaan vanhoja päiväkirjamerkintöjä, melko lailla tarkasti kuuden vuoden takaa. Niistä ajoista muistin toki päiväkirjoja lukemattakin joitain asioita. Muun muassa sen, että joulukuun 2005 levy oli mitä vahvimmin Ryan Adamsin Love Is Hell (jos sitä nyt siis voi kutsua yhdeksi levyksi, mutta minä tässä kutsun).
Love Is Hell -levy mainittiin päiväkirjassa useaan otteeseen, monesti sinänsä ylimalkaisina kappaleennimilainauksina, jotka eivät niinkään viitanneet musiikkiin kuin itse asiaan, mutta jotka kertoivat, että musiikilla arvatenkin oli merkitystä. Ja olihan sillä. Joulukuussa oli joinain päivinä tosi kylmä. Levy sopi kaikkeen. Jopa levyn avaavat Political Scientist ja Afraid Not Scared olivat merkittäviä, vaikkeivät ne ilman kontekstiaan ehkä olisi sellaisia minulle niin olleet. Mutta silloin olivat ja sen vuoksi ovat vieläkin.
Ja niin joulukuu eteni. Päiväkirja täyttyi. Seuraava päiväkirja täyttyi. Seuraava päiväkirja täyttyi. Kului useita joulukuita ja sitten saapui nykyinen, jonka aikana päädyin lopulta kääntelemään kuusi vuotta aiemmin täyteen kirjoittamiani ruutuvihkon sivuja. Kai tässä jokin on nyt toisin. Ja jokin ei. Arvioni mukaan esimerkiksi painoni on kutakuinkin sama.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti