Nada Surf teki uuden levyn. Levy on mielestäni muun muassa todella hyvä, loistava, haikea, ja toiveikas. Ylipäätään nadasurfmainen. Ja jos levy on nadasurfmainen, on ihan päivänselvää, että sitten minä myös pidän siitä levystä paljon.
On ihmeellistä, että tämä kaikki tapahtuu juuri nyt, aikana, jona en yhtään olisi osannut odottaa, että Nada Surfin uusi levy olisi niin hyvä kuin se on. Niin moni vanha suosikkiyhtye kun on kuin huomaamatta valunut kategoriaan, jossa uudet julkaisut eivät enää kosketa, ja jotenkin olin onnistunut sijoittamaan sinne myös Nada Surfin - onhan kitaristi-laulaja-lauluntekijä Matthew Caws jo 44-vuotias, ja hetihän moisiin ikiin tulee suhtauduttua epäillen. Mutta sitten tulee tämä The Stars Are Indifferent to Astronomy, joka osoittaa, että Nada Surf on edelleen tunnistettavasti Nada Surf ja Matthew Caws tunnistettavasti Matthew Caws.
Asian voi todeta heti levyn avausraidasta Clear Eye Clouded Mind, jonka b-osassa Caws tuntuu taas kerran olevan eksyksissä juuri sillä tavalla, joka minuun Nada Surfin musiikissa niin suunnattomasti vetoaa.
All I feel is transition / when do we get home? / All I feel is transition / now to be alone / with a clear eye but a clouded mind.
Clear Eye Clouded Mind sisältää vahvoja power pop -kaikuja yhtyeen nuoruusvuosista, ja lisää nadasurfmaisuutta tulee heti seuraavassa Waiting for Somethingissä. Se alkaa vilpittömän kauniilla laulumelodialla, aivan kuin vuoden 2003 harvinaisuuslaulu End Credits (yksi yhtyeen parhaista, muuten). Tuollainen yksittäinenkin hetki voi ilmiselvästi saada tällaisia reaktioita aikaan. Olen aina (siis aina kun olen Nada Surfista tiennyt) pitänyt Cawsin laulumelodioista ja lauluäänestä. Tässä pääsevät molemmat hienosti oikeuksiinsa.
Minua voi aivan vapaasti haukkua helpoksi, mutta tällä levyllä monet yksinkertaisehkot hokemat tuntuvat vahvasti ja selittämättömästi koskettavilta. Kuten vaikkapa Jules and Jim -kappaleen kertosäe: I am lost in my mind when you go to sleep. Ehkä vain samastun eksyviin ihmisiin; taidan toisinaan olla sellainen itsekin.
Tällä - tai siis tälläkin - levyllä Matthew Caws suhtautuu asioihin lämpimästi ja lempeästi, niin, että välillä on helppoa olla kritiikitön. Caws kuuluu niihin musiikintekijöihin, jotka kiehtovat minua myös ihan vain ihmisinä. Voisi olla mielekästä vaikka tutustua. Sellainen kuva on jotenkin vain päässyt muodostumaan päähän paitsi levyistä myös kolmesta elämässäni näkemästäni Nada Surf -keikasta. Neljättä en panisi pahakseni.
Vaaditaan tietysti aikaa, että näin isoja asioita voi lähteä väittämään, mutta siitä huolimatta tuntuu jo nyt, että The Stars Are Indifferent to Astronomy on Nada Surfin parhaita levyjä. Ei ehkä ihan paras, mutta silti samassa sarjassa suosikkini Let Gon (2003) ja sen hienon seuraajan The Weight Is a Giftin (2005) kanssa. Toisin sanottuna on täysin mahdollista, että lopulta tämä on minusta vuoden 2012 paras levy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti