19.1.2012

Päivä, jona lontoolainen musiikki

Aivan aluksi haluan kiittää kahta ihmistä.

Sitä, joka kirjoitti tuon, ja yhtä toista, joka niin ikään oli lukenut tuon tuossa edellä linkitetyn tekstin mutta sen lisäksi malttanut painaa tekstiin upotetun YouTube-videon play-painiketta, kuunnellut sen jälkeen muita YouTube-videoon upotetun yhtyeen kappaleita ja sitten vielä vasiten suositellut niitä minulle aiemmin tänään. Tämän kaiken seurauksena tietokoneeni toistaa juuri nyt Allo Darlin' -yhtyettä, jonka tekemästä musiikista pidän.


Silver Dollars on ehkä suosikkilauluni yhtyeen vuonna 2010 ilmestyneeltä debyyttilevyltä Allo Darlin'. Helppoa ja harmitonta ja kivaa ja hyväntuulista ja alakuloisuudelta pelastavaa ja mielekästä ja keksinköhän nyt tässä vielä joitain positiivisia adjektiiveja ajautumatta etäiselle sivuraiteelle. Jos nyt pyydettäisiin vertaamaan, Allo Darlin' on minusta 1) tarpeellisella rosoisuudella koristeltua Belle & Sebastiania, 2) liiasta rosoisuudesta riisuttua Girlsiä ja 3) liiasta ärsyttävyydestä riisuttua Hello Saferidea (esimerkiksi siksi, että näillä on naislaulaja ja jossain kappaleessa mainitaan 'Sweden' ja ehkä nämä voisivat tosiaan ihan hyvin sanoa tulevansa Ruotsista eikä kukaan epäilisi).

Allo Darlin' vaikuttaa Lontoossa, mutta tämä niiden laulaja, Elizabeth Morris, on Australiasta. Ja ehkä tuo Hello Saferide -yhteys sitten selittyy sillä, että Allo Darlin' on alkanut Morrisin sooloprojektina, aivan kuten Hello Saferide on Annika Norlinin sooloprojekti, ja Allo Darlin' voidaan määritellä twee popiksi, aivan kuten Hello Saferide voidaan.


Niinpä minä sitten tänään ajauduin kuuntelemaan myös Fanfarloa, vähän, kun nehän tulevat Lontoosta myös. Ja niilläkin on muualta (tällä kertaa Ruotsista) tullut (nimellä Simon Balthazar tunnettu) laulaja.

Fanfarloa ja Allo Darlin'ia yhdistää lisäksi yksi muukin kiva asia. Molemmat ovat julkaisemassa tänä vuonna uuden levynsä. Fanfarlon Rooms Filled with Light ilmestyy 27. helmikuuta ja Allo Darlin'in Europe huhtikuussa. Allo Darlin'iin tutustuin vasta tänään, joten toisesta levystä kuuleminen saman päivän aikana on jopa vähän liiallista. Fanfarlo sen sijaan on vanha tuttu, ja debyyttilevy Reservoir oli niin hieno, että sen päihittäminen voi olla hankalaa. Etenkin, kun tämä tulevan levyn ensijulkaisu Replicate ei kuulostanut kovin hyvältä. Kappale nimeltä Deconstruction sen sijaan on parempi.


No, Fanfarlosta voi ainakin sanoa, että beirutmaisesta torvin höystetystä äänimaailmasta on mitä ilmeisimmin siirrytty elektronisempaan suuntaan, enkä ole ihan varma, onko se hyvä asia. Allo Darlin' saisi ainakin jatkaa aiemmalla linjallaan, enkä kyllä valittaisi.

5 kommenttia:

  1. hii! ole hyvä vain, kiva että tykkäsit(te)! :>

    VastaaPoista
  2. Kiitos tosiaan, kerran vielä, oli oikeinkin tervetullut tuttavuus! :)

    VastaaPoista
  3. Ajattelin ilahduttaa päivääsi tällä John Martynin hienolla biisillä ”Don’t Want To Know.” Ihan vaan, että tietäisit lukijoiden olevan kiinnostunut musiikkivinkeistäsi ja kirjoituksistasi :)
    Tämä J. Martyn joka kuoli 2009, 60-vuotiaana oli kuulema oikea antipersoona ja aggressiivinen juoppo, mutta mahtava musiikin tekijä. Uusi sukupolvi on löytänyt äijän ja hänen tuotannostaan on saatavana komea neljän CD-levyn retrospektiivi, jonka nimi on “Ain't No Saint.”
    Voin nähdä jo sinut sieluni silmin näppäilemässä kitaralla tämän biisin sointuja.
    http://youtu.be/stRmPH0PbPs

    VastaaPoista
  4. ...jaahas :( Linkittäminen ei onnistunut mutta onneksi laitoin biisin nimen ja solistin :)

    VastaaPoista
  5. Kas! Sähköpostiini tulleessa ilmoituksessa linkki oli ihan linkki, mutta nämä Bloggerin kommenttiasetukset ovat aina olleet jokseenkin mädäntyneitä. Yhtä kaikki: kiitos tästä! John Martyn on itselleni tuntematon taho, muttei välttämättä ole kauaa, ja mikäpä olisi tuota laulua näppäillessä. Ääneni ei ole moinen, tosin. :)

    VastaaPoista