27.11.2011

William Fitzsimmons ja kontrastien ilta

Näin perjantaina William Fitzsimmonsin keikan Korjaamolla Helsingin Töölössä. Keikka oli hyvä. William Fitzsimmons oli tapojensa mukaan stand up -hauska, jopa niin, että välispiikkien toivoi vain jatkuvan ja jatkuvan, vaikka samanaikaisesti tiesi, ettei seuraavasta kappaleestakaan voisi valittaa.

Minusta Fitzsimmonsin esiintymisen viehätys perustuu kontrastiin. Raadollisten ja vakavien laulujen välissä mikrofonin takana pajattaa ihminen, joka ei jotenkin malta olla puhumatta ja joka saa nauramaan niin, että silmät kastuvat, ja minä tietysti pidän sellaisista ihmisistä.

Olen nähnyt Fitzsimmonsin nyt kolmesti, ja näiden kokemusten perusteella osaan sanoa, että hän on parhaimmillaan nimenomaan ilman taustabändiä esiintyessään. Korjaamolla mukana lavalla oli Fitzsimmonsin lisäksi ainoastaan Josh Kaler, joka on tuottanut Fitzsimmonsin tuoreimman levyn, tänä vuonna ilmestyneen Gold in the Shadow'n. Perjantai-illan tunnelma oli sikäli intensiivinen ja intiimi, että jokainen tyhjän olutpullon tai juomalasin kolahdus lattiaan herätti ihan jokaisen läsnäolleen huomion. Tunnelma oli likipitäen mystinen, vähän samaan tapaan kuin Semifinalissa vuonna 2009: laulujen ajan koko yleisö seisoo aivan hiljaa, ja kun laulu päättyy, suosionosoitukset jatkuvat pitkään.

Kovasti ilahdutti sekin, että Fitzsimmons soitti runsaasti myös vanhempaa tuotantoaan. It's Not True, Funeral Dress ja When You Were Young olivat kappaleita, joiden kuuleminen miellytti suuresti. Etenkin viimeksi mainittu kuului keikan ehdottomiin huippuhetkiin.


Kaikkein sykähdyttävin hetki oli ehkä silti keikan lopetus: Fitzsimmons käveli encorensa päätteeksi yleisön keskelle kitaransa kanssa ja soitti kappaleen Goodmorning kosketusetäisyydellä täysakustisesti. Seurasin hetkeä esiintyjän rintamasuuntaan nähden takaviistosta, ja tarkkailin samalla vähän yleisöä ja yleisön edustajien ilmeitä. Kaikki ympärillä olleet näyttivät jotenkin haltioituneilta, ja olihan se hetki erityinen. Yleisön keskelle käveleminen saattaa olla tietyn tason klisee, mutta silläpä ei ollut siinä hetkessä lainkaan merkitystä.

Runsaat kaksi vuotta sitten Fitzsimmonsin keikka tuntui vielä paremmalta kuin toissa päivänä, mutta oli tämäkin kyllä hyvä. Toivottaisin tämän ihmisen milloin tahansa taas tervetulleeksi Suomeen, sillä tämä ihminen on kiistattoman mukava ja hänen tekemänsä musiikki hienoa. Ehkä tuossa välittömyydessä vain on jotain.

4 kommenttia:

  1. Sait minut taas harkitsemaan keikkalipun hommaamista. Olin pitkään jo sillä kannalla, että ääh en jaksa tuhlata rahojani, ei se ole kuitenkaan sen arvoinen keikka. Silti usein illan pimentyessä tulee pistettyä the Sparrow and the Crow soimaan. Vielä kun pari viikkoa pähkäilen, niin menee luultavasti hieno keikka sivu suun.

    VastaaPoista
  2. Minä suosittelen keikkalipun hommaamista! Tosin luulen, että useimmat keikkansa Fitzsimmons soittaa nykyään yhtyeensä kanssa, mikä ei tietysti ole ihan niin intiimiä, mutta suosittelenpa keikkaa silti, koska Fitzsimmons on joka tapauksessa superhauska ja mukava, ja on se musiikki bändinkin kanssa oikein hyvää. Et pettyne, siis.

    VastaaPoista
  3. Löysi blogiisi sattumalta kun aloin tutkimaan William Fitzsimmonsin taustoja. Äijä kolahti minulle heti...käsittämätöntä, että olen sivuuttanut tälläisen lahjakkuuden. Kirjoittele ahkeraan koska tulen tämän jälkeen vierailemaan täällä usein :)

    VastaaPoista
  4. Hei Tšupukka ja kiitos tästä, kiva kuulla ja kiva että löysit! Fitzsimmons kolahti minullekin jo ensikuuntelulla kovasti. Yritän parhaani mukaan kirjoitella ahkeraan, tällaiset kommentit tapaavat kannustamaan siihen.

    VastaaPoista