No, tässä kappaleessa on kylläkin rummut, ja tämä kappale on enemmänkin konventionaalinen pophitti kuin laulaja-lauluntekijän hengentuote, mutta silti tai ehkä juuri osin siksikin siitä kovasti pidin. Syksyn 2009 laulu, vahvasti.
Olin kuunnellut edellisessä iässäni koneellani ollutta Either/Or-levyä (loistava!), mutta vasta syksy 2009 ja levyt XO ja Figure 8 saivat ymmärtämään, että tässä on nyt kaikki. Sen jälkeen avautui se Either/Orkin. Ja oikeastaan ihan kaikki muu Elliott Smith myös. Elliottin levyjä kuunnellessa päätin lopulta lokakuussa ottaa yhteyttä Tampereella asuvaan ystävääni, joka joskus oli puhunut jostain soololevyn kaltaisesta ja että hän voisi siinä projektissa auttaa. Alkoi syntyä säkeitä, alkoi syntyä melodioita, alkoi syntyä lauluja, aloin soittaa kitaraa. Että kiitos vaan, Elliott, sinulla taisi olla elämääni lähtemätön ja järjettömän iso vaikutus.
Ja kun akustisen musiikin makuun olin päässyt, kuvioihin asteli myös parrakas yhdysvaltalainen William Fitzsimmons, jonka kolme levyä oli pakko tilata sinä samana päivänä, kun graduani kirjoittaessani ensi kertaa William Fitzsimmonsia ylipäätään kuulin. Niin ne levyt sitten olivat minulla lopulta. Levyt luovat oivan tunnelman, surumielisen mutta myös toiveikkaan. Ja voi että sitä tunnetta, joka syntyi, kun Fitzsimmonsin näki soittamassa täyteen ahdetussa Semifinalissa Helsingissä marraskuussa 2009. Silloin silmät ensin kostuivat ja sitten aukenivat, mikä tuntui niin eheyttävältä että olin haljeta, paradoksaalista kyllä. William Fitzsimmonsin Helsingin-keikka menee ehkä minun elämäni viiden parhaan keikan joukkoon - sillä oli silloin kovin rajusti merkitystä. (Lumisessa Torontossa viime maaliskuussa sama tekijä ei päässyt samalle henkilökohtaisuuden tasolle, mutta siitä ei nyt ollutkaan puhe.)
Niinä aikoina oli jotenkin sopivaa, että päädyin kuuntelemaan myös Bon Iveriä. Sekin sopi tunnelmaan, siihen kaikkeen. Oli ehkä joulukuu.
Samalla syntyi omiakin lauluja, monia lauluja, ja niistä muodostui ensimmäisen levyni runko. Helmikuussa alkoivatkin sitten levyn äänitykset, ja muun musiikin kuuntelu jäi vähemmälle. Sen jälkeen mentiin kuitenkin taas.
Maaliskuun viimeisenä päivänä lähdin matkalle Pohjois-Amerikkaan. Matkaa edeltäneenä tiistaina olin ostanut Fanfarlo-yhtyeen debyyttilevyn Reservoir. Kun Hakaniemenrannassa paistoi vuoden ensimmäinen kevätaurinko ja selässä oli iso rinkka, minua hymyilytti. Niitä hetkiä, jotka eivät unohdu.
Se oli minulle lopulta San Francisco -musiikkia, mitä vahvimmin, koska sinne ensiksi Helsingistä silloin lähdin. San Franciscosta tuli minulle rakas, tietysti. Sieltä ostin myös The Pains of Being Pure at Heartin ensimmäisen levyn. Olin kuunnellut sitä vähän Spotifysta silloin ja miettinyt, että ehkä ihan hyvä bändi, mutten ollut varma. No, levyn ostin ja kun pääsin kotiin, pääsin levyä myös kuuntelemaan. Ja kävi kuten kaikissa haaveissani olinkin toivonut: Suomessa paistoi aurinko, Pains teki olosta huolettoman, olihan kevät. Asiat olivat hyvin.
Muun muassa näitä levyjä kuuntelin 25-vuotiaana:
Bon Iver - For Emma, Forever Ago
Fanfarlo - Reservoir
William Fitzsimmons - Goodnight
William Fitzsimmons - The Sparrow and the Crow
William Fitzsimmons - Until When We Are Ghosts
Frightened Rabbit - Sing the Greys
Frightened Rabbit - The Winter of Mixed Drinks
The National - High Violet
The Pains of Being Pure at Heart - Higher Than the Stars EP
The Pains of Being Pure at Heart - The Pains of Being Pure at Heart
Elliott Smith - Either/Or
Elliott Smith - Elliott Smith
Elliott Smith - Figure 8
Elliott Smith - From a Basement on the Hill
Elliott Smith - Roman Candle
Elliott Smith - XO
Teenage Fanclub - Shadows
Sing the Greys. Ei mitään.
VastaaPoistaKiitän korjauksesta. Astuin Spotify-ansaan.
VastaaPoista