Tämän kaiken vuoksi minä ajattelin, että Sueden parhaillaan (eli ensi maanantaina) ilmestyvä Bloodsports-levy ei olisi kotoisin juuri mistään tai edes millään muotoa läpikuuntelemisen arvoinen. On se sitten kumminkin. On kuin Suede olisi taas jossain Dog Man Starin (1994) ja Coming Upin (1996) välissä kivasti, ei synkimmillään muttei juustoisimmillaankaan. Välihuomiona tietysti on mainittava, että Dog Man Starin ja Coming Upin välissä Brett Anderson oli sen ikäinen kuin minä nyt. Kuinka sattuvaa.
Analyysit sikseen. Puolentoista kuuntelun perusteella osaan sanoa hyviä asioita ainakin viitosraidasta For the Strangers. Se sisältää A-osan, joka on yksi koko Sueden tuotannon parhaista. Ei ole kuin tuollainen akustinen livepötkylä tähän upotteeksi tarjolla, mutta ottakaa siitä.
Tottahan toki Richard Oakes soittaa yhä kitaraa kuin Bernard Butler olisi soittanut. Tottahan toki Simon Gilbert soittaa rumpuja kuin aina ennenkin. Tottahan toki Brett Andersonin ääni ei ole muuttunut. Ehkä uusi Suede-julkaisu yli kymmenen vuoden tauon jälkeen on siksi niin jännittävä, että se kuulostaa tutulta, ja nimenomaan hyvällä tavalla tutulta. Se kuulostaa Suedelta.
On siis kuin olisi kesä vuonna 2001, jolloin elämä koostui helteestä, loppumattomista autokyydeistä Uudenmaan ja Etelä-Pohjanmaan välillä, elämän ensimmäisistä rockfestivaaleista, kaikenlaisesta jännittävästä, 17-vuotisuudesta, Sueden b-puolista, Sueden muustakin siihenastisesta tuotannosta, etenkin Dog Man Starista, ja muusta. Muun muassa tämä laulu oli silloin olemassa.
Tämä on ilmiselvästi nyt sitten sitä nostalgiaa. Vaikka vähätpä minä mistään brittipopista 90-luvulla tiesin. Ei ollut aika kypsä, enkä minä liioin, mutta myöhemmin ehkä olen ollut senkin edestä.
Ihan kiva juttu, että Suede yllätti näin. Uutta levyä sopii kuunnella toistaiseksi ainakin tuolta.
Mä en oo vielä uskaltanut kuunnella tätä. Toivottavasti pian. Suede on kuiteski niiiiiin ihana.
VastaaPoistaOho, postasit samasta aiheesta, ja tuntia aiemmin. :) Levy oli tosiaan positiivinen yllätys mullekin, en odottanut siltä mitään ja sain kaikenlaista. Suede on mulle yksi tärkeimmistä bändeistä ikinä (edelleen ihan musiikillisista syistä, vaikka nostalgiaakaan ei voi välttää).
VastaaPoistaJune, kuuntele, kuuntele! Palkitsee.
VastaaPoistaPekka, kas, hauskaa! Tätä taitaa todella olla nyt ilmassa. Tuntuu, että kaikki tuntemani Suede-taustaiset tyypit tykkäävät tästä levystä kovin, ja minä kuulun niihin tyyppeihin myös. Ja kyllä, Suede on hyvää minustakin nimenomaan musiikkina, ei niinkään nostalgiasyistä. Nostalgia on sivutuote. Etenkin 17-vuotiselle minulle bändi oli ehkä kaikkein paras, ja vieläkin sillä on ihan korvaamaton paikka musiikillisessa historiassani.