6.9.2012

Kolme juttua

Tiedättekö sen tunteen, kun ajattelee että on vielä elokuun puoliväli mutta huomaa että on syyskuun alku? Minulle kävi nyt niin.

Välillä mietin, miksi pidän tätä musiikkiblogia. Kysymys on sikäli ihan validi, ettei minulla oikeasti ole ollut täällä kovin paljon sanottavaa. Kuluu viikko, kuluu kaksi viikkoa, kuluu kolme viikkoa, kuluu jonkinlainen määrä aikaa, mutta mikään musiikki ei määrittele hetkiä. Paitsi välillä. Mutta siitäkin musiikista on täällä jo joskus kerrottu. Tosin en minä kyllä halua olla mitenkään ajankohtainenkaan. Musiikki on parasta silloin, kun sen on sattunut itse löytämään. Moinen löytäminen harvemmin tapahtuu silloin, kun musiikki on ajankohtaista. Moinen löytäminen tapahtuu silloin, kun suurin - mahdollisesti olematonkin - hype eli hehkutus on ehtinyt laantua.

Ei tämäkään silti ole mikään bloginlopetusmerkintä. Tämä on ihan hyvä olla olemassa tämä blogi, ajattelen yhä. Koska joskus kumminkin tekee mieli sanoa jotain, ja silloin epäilemättä harmittaisi, jos olisi tullut tuhonneeksi alustan.

Ja tässä alkaa tämän blogimerkinnän neljäs kappale, joka jatkuu seuraavaksi maininnalla siitä, että käyn tässä läpi muutaman yksittäisen musiikkijutun viime viikoilta. Kaikki munat samassa korissa -henkisesti.

Juttu yksi: Frightened Rabbitilta tuli uusi laulu ja EP. Jossain välissä niiltä tulee uusi levy.

Skotlantilaisyhtyeen uusi laulu State Hospital on tunnelmaltaan juuri sellainen kuin skotlantilaisyhtyeeltä sopii olettaakin: kannustaa makaamaan lattialla. Siinä on eteerisiä ääniä. Tiettyä mahtipontisuutta. Scott Hutchisonin äänteissä on tiettyä korostuneempaa skotlantilaisuutta, enkä minä sitäkään pahana pidä. Itse sävellys ei ole parasta Frightened Rabbitia, mutta ei-parhaimmillaankin yhtye on säväyttämään kykenevä.



Juttu kaksi: We Are Scientistsin After Hours saa juoksemisen tuntumaan nostattavammalta.

Totesin asian Hakaniementorin poikki nelistäessäni, tai siis olisin todennut, jos nelistäisin. Totesin asian Hakaniementorin poikki juostessani. "Time means nothing", siinä lauletaan, ja tekee mieli mennä vähän nopeammin.



Juttu kolme: Flat White julkaisi uuden laulun.

Kuten joku saattaa muistaa, aloitin heinäkuussa uuden kotiäänitysprojektin. Nyt projekti on saavuttanut kahden kappaleen rajapyykin, jota ei pidetä haamurajana. Kappaleen nimi on Heartbreaker, ja sen säkeistöjen sävellys on tehty juhannuspäivänä Lopella sinänsä vähän epävireisen pianon ääressä. Olin jo unohtanut koko melodian, mutta onnekseni olin tallentanut sen käsipuhelimeni sisään, mistä sen taannoin kuultuani päätin ryhtyä jatkotoimenpiteisiin, joiden tulos on tässä:

2 kommenttia:

  1. Ensinnäkin, erittäin kiva biisi. Sopii hyvin hiljaiseen arkiaamuun kun pitäisi olla tekemässä gradua mutta on kivempaa kuunnella musiikkia ja tiskailla asoita. Toisekseen, pidä vain blogi olemassa. Itse olen huomannut, että kaikkein eniten oman blogini hidas päivitystahti häiritsi minua itseäni. Ja heti kun ilmoitin että musablogi pitää nyt taukoa, niin johan alkoi juttuja tulla mieleen joista voisi jotain kirjoittaa. Eli anna vain asioiden tulla juuri niin hitaasti ja harvoin kuin hyvältä tuntuu, mie ainakin pidän Musiikkiblokin lukulistalla siitä huolimatta. Kolmannekseen, erinomaista ja stressitöntä syksyä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hanna, ja pahoittelut tästä yli kuukauden myöhässä tulevasta vastauksesta! Olet varmasti ihan oikeassa siinä, että itse on blogin julkaisutahdille aina kaikkein kriittisin. Mutta olisihan tämä silti kiva pitää hengissä! Kun koskaan ei tosiaan tiedä, milloin tarve kirjoittaa iskee. Kohta varmasti iskee. Kohta, kohta, kohta.

      Lisäksi erityisen paljon kiitoksia kommentistasi laulua koskien! Kiva kuulla.

      Ja kolmanneksi: mitä parhaimmat syksyntoivotukset sinnekin!

      Poista