Kukaan kuitenkaan ei ymmärrä

Sori, on ollut hiljaista. Musiikillisesti viime kuukaudet ovat olleet taas vähän sellaisia. Minä olen ollut laiska tai kiireinen. On ollut kaikenlaista. Kerron siitä kohta lisää.

Ajoin pari päivää sitten melko vanhalla autolla Kuusamosta Ilomantsiin. Auton kaiuttimista soi tämä kappale tässä näin.

Olen pitänyt Leevi and the Leavingsistä niin pitkään kuin olen yhtyeestä tiennyt, mutta tämä kappale ei ollut koskaan merkinnyt oikein mitään. Olen pitänyt sitä aina jonkinlaisena junttihymninä, jolle 19-vuotiaat jossain maakuntakeskuksessa kasvavat geelitukkaiset pojat röhöttelevät sellaisella "mennään saamaan pesää ravintolaan" -tasolla.

Tälle on olemassa looginen syy: kappaleella on alkusäkeet, jotka ovat monien päässä päätyneet koko kappaleen merkityksellisimmäksi osaksi ja joita pidemmälle moni ei itse asiassa koskaan ole edes yrittänyt päästä. Minäkin olin ennen sellainen.

Sitten päädyin viikonloppuna tien tuijottelemisen ohessa kuuntelemaan sanoja tarkemmin. Samalla päädyin kuuntelemaan melodiaa. Aivan yhtäkkiä, kaikkien näiden vuosien jälkeen, molemmat tuntuivat. Eilisiltana ennen nukkumista kuuntelin laulua taas sängyssä toisteisesti eli repeatilla, ja päätössäkeiden kohdalla tuli tunne, joka joskus vain tulee: jokin kohta kappaleessa on niin merkittävä, että sen hienoutta tekisi mieli julistaa kaikille.

Nytpä siis julistan. Kappaleen päätössäkeitä edeltää Leeville klassinen kitarajuoksutusnostatus, ja samalla sanoitus ottaa yhden kierroksen lisää. Sitten kaiken lopussa on kysymys, sama kuin laulun alussa.

Mutta mitään älä tunnusta
Älä kerro edes vauvasta
Kukaan kuitenkaan ei ymmärrä
Mitä koettu on yhdessä

Mä kortin lupaan postittaa
Jostain vähän kauempaa 
Jos sitä perille en muuten saa
Sen tuuli sulle kuljettaa

Itkisitkö onnesta?

Yhtäkkiä junttihymnistä olikin tullut surumielinen, haikea, melkeinpä lohduton, etäisyydellinen ja silti jotenkin oudolla tavalla vähän toiveikas popkappale, yksi parhaista Suomessa koskaan tehdyistä. Kesti vain vähän aikaa, 18 vuotta, tajuta asia.

Tosin on yksi juttu, jonka takia tätä pientä tajuamisviivettä ei ehkä ole syytä ihmetellä. Muistan kuulleeni kappaleen ensimmäisen kerran vuonna 1995 ilmestyneellä Leijonat-cd-kokoelmalla, jonka ensimmäinen raita oli Offside-nimisen yhtyeen Suomen jääkiekkomaajoukkueelle tekemä uusi, aivan kamalan huono kannatuslaulu, koska Den glider inin tilalle piti saada suomalainen vastine. Ei siitä tietysti mitään tullut. Sillä kokoelmalla olleet laulut tavallaan saastuivat, koska jääkiekko tapaa saastuttaa lauluja.

Ehkä Itkisitkö onnesta? on kärsinyt päässäni vääristä konteksteista, ja jotenkin vähän tuntuu, että aika monen muun päässä myös.

Eläisipä Gösta vielä.