Tällaisetkin käänteet voivat vaikuttaa siihen, millaista musiikkia päätyy seuraavien vuorokausien aikana kuuntelemaan. Minä päädyin kuuntelemaan The Lemonheadsin läpimurtoalbumia It's a Shame About Ray (1992).
Olen kuunnellut Lemonheadsia ennenkin vähän, mutta en kovin keskittyneesti. Se on ollut yksi niistä yhtyeistä, joiden olemassaolosta on ollut ihan tietoinen mutta jotka ovat vähän jääneet sinne jonnekin. Oikeastihan minä kuitenkin pidän voimapopista paljon, ja kitaroista, ja melodioista, ja sointukierroista, ja kyllä minä siis tästä Lemonheadsistakin ihan pidän.
Confetti, tuo laulu tuossa yllä, on kieltämättä Lemonheads-lempikappaleitani. Siinä ei ole mitään erikoista, voisi joku sanoa, mutta minä sanon toisin. On siinä, mutten kyllä nyt osaa muotoilla, mitä.
Muotoilun saa puolestani hoitaa joku muu.
Hmmm. Mie olen aina ollut jostain syystä enemmän kiinnostunut Evan Dandon ulkonäöstä ja naiskuvioista kuin musiikista... Lemonheadsin sivuuttamisen syynä on ollut myös se, että olen aina ajatellut, ettei amerikka ole minun juttu. Mutta äh, tämä laulu on kiva! Ja varovaisesti hymyilevä Evan Dando myös!
VastaaPoistaEvan Dandon naiskuvioista tiedän mitä vähäisimmässä määrin! Mutta sen kyllä uskon, että brittipopfanaatikolle Lemonheads on perin amerikkalaista. Silti: tämä laulu tosiaan on kiva (ja Evan Dando sympaattinen, toki).
PoistaLemonheads on parhautta! ♥ Kiva että ihan tykästyit.
VastaaPoistaNo onhan tämä nyt kivaa! Outoa, että tykästyminen tapahtui vasta nyt, mutta ennenkin olen huomannut näiden asioiden tapaavan toisinaan ottaa aikaa.
Poista