Kesken oleminen / merkki on elämisen

Nämä viime päivät ovat olleet vähän tyhjänpäiväisiä. Minä olen istunut työpaikallani kirjoittamassa sisältöä internetiin. Minä olen istunut ja katsonut jääkiekkoa. Minä olen istunut epämääräisissä asennoissa, kuten lysyssä sohvalla läppäri edessäni vailla suurempaa mieltä.

Tiivistetysti: mitään erityisempää ei ole tapahtunut. Olen keskiviiva tien.

Mistä tulikin mieleeni, että eräänä näistä viime päivistä sain päähäni kuunnella vähän varhaista Absoluuttista Nollapistettä. Olenhan toisinaan taipuvainen nostalgiaan ja kuuntelinhan tätä rovaniemeläislähtöistä yhtyettä lukioaikoinani.

Oli kaiketi viime torstai, tai mistä minä muistan. Ensin kuuntelin läpi massiivisen Muovi antaa periksi -klassikon vuodelta 1995. Siitä jatkoin sujuvasti Neulainen Jerkunen -debyyttiin (1994). Kaikkein eniten kuitenkin nyt sattui iskemään Simpukka-amppeli (1998), jota kuuntelin polkupyöräillessäni kohti hiekkaista jalkapallokenttää. Päädyin lopputulokseen: Simpukka-amppeli on kovin aliarvostettu Nollapiste-levy, tai ainakin minä olen sen aina syrjäyttänyt. Hölmöyttäni kaiketi. Simpukka-amppeli on nimittäin hyvää poppia, joka pitää sisällään suorahkoja sovituksia. Simpukka-amppeli on myös kypsempi levy kuin kaksi edeltäjäänsä, vaikka toki siinä epäkypsyydessäkin on suunnattomasti viehätystä.

Silti: Simpukka-amppeli on erittäin hyvä levy. Ja Silti on erittäin hyvä levyn avauskappale. Harvoinpa olen oikeastaan tullut asiaa edes ajatelleeksi, mutta nimenomaan yksittäisissä kappaleissa on Simpukka-amppelin voima. Yksittäiset kappaleet ovat hurjan hyviä.

Avausraidan lisäksi maininnan ansaitsevat ehdottomasti (levyllä esiintyvässä järjestyksessä):

1) Ajoratamaalaus (jossa on kovin hieno kitarariffi)

2) Eläimen varmuus (joka sisältää hienoa luonnon vaikuttamaa surumielisyyttä)

3) Sunnuntai (jossa puhutaan raveista ja jonka soinnut tuovat ihan hetkittäin mieleen edeltävän levyn loppupään Yli 1000 erilaista kasvia -laulun)

4) Päätösraita Viittä vaille sadetta (joka on yksinkertainen eikä edes kasva järin suureksi mutta toimii silti tai siksi)

Minä olen aina välillä vähän hyljeksinyt tätä yhtyettä, varmaankin muun muassa siitä syystä, että muunkaltainen musiikki on vienyt minut näistä lappilaisista niin kauas. Ihan syyttä olen hyljeksinyt. Tokihan edelleen ajattelen, että parhaat Nollapiste-levyt on tehty 90-luvulla tai vähintäänkin ennen vuotta 2004. Mutta ne levyt sitten ovatkin melkein kaikki hyviä ja merkityksellisiä ja liittyvät elämänvaiheisiin, vaikkakin melko tapahtumattomiin. Ehkä tässä siis on jokin yhteys. Melko tapahtumattomiahan ovat olleet myös nämä viime päivät.