Kun minä Lemonheadsin läpimurtolevyä aloin kuunnella

Vajaat kaksi viikkoa sitten menin vähän diskoon. Diskosta jatkoin paikkaan, jossa oli yhteensä kuusi ihmistä (minä yksi heistä), vinyylilevysoitin (jolla kuunneltiin levyjä), kitara (jolla soitettiin esimerkiksi Oasista) ja hauskaa.

Tällaisetkin käänteet voivat vaikuttaa siihen, millaista musiikkia päätyy seuraavien vuorokausien aikana kuuntelemaan. Minä päädyin kuuntelemaan The Lemonheadsin läpimurtoalbumia It's a Shame About Ray (1992).

Olen kuunnellut Lemonheadsia ennenkin vähän, mutta en kovin keskittyneesti. Se on ollut yksi niistä yhtyeistä, joiden olemassaolosta on ollut ihan tietoinen mutta jotka ovat vähän jääneet sinne jonnekin. Oikeastihan minä kuitenkin pidän voimapopista paljon, ja kitaroista, ja melodioista, ja sointukierroista, ja kyllä minä siis tästä Lemonheadsistakin ihan pidän.

Confetti, tuo laulu tuossa yllä, on kieltämättä Lemonheads-lempikappaleitani. Siinä ei ole mitään erikoista, voisi joku sanoa, mutta minä sanon toisin. On siinä, mutten kyllä nyt osaa muotoilla, mitä.

Muotoilun saa puolestani hoitaa joku muu.

Frightened Rabbit & Manchester Orchestra: Architect

Aina, kun Frightened Rabbit tekee jotain uutta, sydämeni vähän hypähtää. Nyt Frightened Rabbit on tehnyt jotain uutta.

Tällä kertaa on kyse Record Store Day -erityislaulusta, joka on Frightened Rabbitin ja atlantalaisen Manchester Orchestra -yhtyeen yhteistyössä varta vasten tekemä ja äänittämä.



"I'm just an architect, I have built nothing" on jokseenkin hienosti sanottu. Minusta tämä on kaunis laulu.

Jotain spontaania

Minä olen joskus kuunnellut British Sea Poweria vähän, mutten oikeastaan koskaan paljon. Eilen kuuntelin pitkästä aikaa British Sea Poweria vähän, koska havahduin siihen, että niiltä ilmestyi juuri uusi levy. Sen nimi on Machineries of Joy.

Jossain vaiheessa alkoi levyn seitsemäs laulu.




Sitten muistin, että yhtye tulee Helsinkiin kuun lopussa, 29. päivänä. Ennen kuin seitsemäs laulu loppui, ostin keikalle lipun. En ostanut matkaa kauas, elämäni ei varsinaisesti muuttunut eikä mitään tapahtunut. Silti tunsin hetken verran samankaltaisesti kuin joskus: että kaikki on mahdollista, että asiat menevät vielä ihan hyvin, että on taas jotain odotettavaa.

Sellainen olo voi tulla, jos tekee jotain hyvin spontaania. Pitäisi useammin tehdä jotain hyvin spontaania.

Vaikka keikkahan se vain on, ei kummempaa. Yhtye on lavalla ja soittaa siellä musiikkia. Ehkä se silti voi tuntua lopulta erityiseltä, koska British Sea Power on tehnyt myös tällaisen laulun.