Laulu laululta: 12. I Think I'm Just Blind

Alun perin ajattelin, että Heartsin päätösraita olisi jokin muu, mutta nyt, rutkasti yli puoli vuotta levyn äänittämisen jälkeen, moinen ajattelu tuntuu jopa vähän erikoiselta. Olen täysin tottunut tähän kappaleeseen levyn päätöskappaleena.

Laulu taisi saada alkunsa marraskuussa 2010. Muistelen, että olin potenut jonkinlaista yksittäistä ja häiritsevää unettomuutta edeltävänä yönä, ja seuraavana aamuna heräsin ihan liian aikaisin. Aloin taas tehdä laulua, joka niiden ehkä kahden tunnin yöunien jälkeen toi orastavasti mieleeni Bright Eyesin Luan. Kaiketi moinen mielleyhtymä johtui siitä, että tämä lauluni on vähän samalla tavalla yksinkertainen, tai oikeastaan jopa yksinkertaisempi: neljä säkeistöä eri sanoin, ihan kuin jossain kansanlaulussa tai virressä tai semmoisessa. Mitä näitä nyt on.

I Think I'm Just Blind on jonkinlainen purkaus, jossa laulun otsikko on tullut mieleen vasta sanojen jälkeen. Alun perin tuossa oli viideskin säkeistö eräässä välissä, mutta päätin, ettei tiivistäminen tässä yhteydessä ole pahaksi.

Kappaleen loppu ja viimeinen säe on kuitenkin koko ajan pysynyt samana. Pitkälti niiden vuoksi tätä kappaletta on myös keikoilla ollut todella hienoa soittaa. Hienoa soittaminen on tietysti ollut myös siksi, että tämä kappale on minun kitarasoittotaidoilleni varsin sopiva ja yksinkertainen ja helppo.

--

Niinhän tässä nyt kävi, että levyn kaikki kappaleet on nyt esitelty. Jee! Levyn voi nyt kuulla kokonaisuudessaan ennakkoon kotisivultani!

Laulu laululta: 11. Palace of Glass

Palace of Glassin aloitus saattaa hyvinkin olla elämäni ensimmäinen kitarariffi, jos tuota nyt voi kitarariffiksi kutsua. Kun sitä ensi kertaa tapailin, ajattelin, että tämä kuulostaa vähän William Fitzsimmonsilta. Enää en muista, miksi.

Koska Palace of Glass sijoittui jo varhaisessa vaiheessa levyn kappalejärjestyksessä viimeistä edelliseksi, laulu on jäänyt vähän sivuosaan. Melodisesti etenkin kappaleen kertosäe ja sen stemmalaulut herättävät minussa jonkinlaista tyytyväisyyttä. Tyytyväinen olen myös loppupuolen rumpujen ja bassokitaran yhteistyöhön - moinen yhteistyö oli pään sisällä ihan selvää jo silloin, kun olin soittanut kappaleesta pelkän akustinen kitara -version joskus silloin, lokakuussa 2010.

Kappaleen Palace of Glass viittaa Helsingin Lasipalatsiin ja samalla kai jotenkin siihen, että lasi tavallaan särkyy helposti. (Runollista!) Samalla minusta tuntuu siltä, että oikeastaan levyn loppupuoli on tälle kappaleelle ihan oikea paikka. Sanotaanhan siinä muun muassa, että "I think I've said everything I am able to say now". Sellaisesta lauseesta nokkelimmat saattaisivat ounastella, ettei levy enää jatku kovin pitkään.

Laulu laululta: 10. All the Colours

Joistain asioista ei ole missään vaiheessa ollut pienintäkään epäilystä pään sisällä. Yksi niistä asioista on se, että All the Colours -kappaleen pitää myös lopullisessa muodossaan olla varsin pelkistetty kaikessa akustisuudessaan. Niinpä siitä tuli jopa pelkistetympi kuin alun perin olin ajatellut: livenä äänitetty laulu, jota äänittäessämme päätimme, että oikeankaltainen tunne on paljon tärkeämpää kuin äärimmäisen virheetön soitto.

All the Colours syntyi syyskuussa 2010, ja aika pian sen jälkeen siitä jo tuli kappale, jonka harvemmin osaan jättää sooloseteistäni pois. Kappale on saanut alkuperäisen innoituksensa eräästä blogitekstistä (ei omastani), jossa mainittiin vihreät ja siniset värivalot ja tunne jonkinlaisesta lentämään lähtemisestä ja varmasti jotain muutakin. Teemat kuulostivat potentiaalisesti lohdullisilta, ja samanaikaisesti olin keksinyt panna kitarani kapon yhdeksännelle nauhalle: syntyy etäisesti mandoliinimainen sointi.

Halusin jossain vaiheessa, että tämä laulu olisi ollut Heartsin päätösraita, mutta siitä tulikin nyt kolmanneksi viimeinen. Ehkä se puolustaa paikkaansa siinäkin.

Laulu laululta: 9. November

Levyn lauluista November on ainoa, joka on tehty ulkomailla, tarkemmin ottaen amsterdamilaisessa laivakontista opiskelija-asunnoksi jalostetussa tilassa. Laulun nimi on vähän kliseinen, mutta sattui olemaan marraskuu ja sattui satamaan ensilumi, jos sitä nyt ensilumeksi saattoi kutsua. Lunta satoi ehkä puolitoista senttiä, mikä tietysti riitti Amsterdamia ennen etelämpänä eläneille oivaksi kohkaamisperusteeksi. Se puolitoistasenttinenkin lumipeite suli pois saman illan aikana.

Olin ottanut Hollantiin syksyksi 2008 mukaani Technics-kosketinsoittimeni, muiston lapsuudestani. Soitin on sinänsä hirvittävä ilmestys kaikkine kosketushäiriöineen, mutta monet laulut on sillä aikoinaan tehty. Kuten tämä November. Enhän osannut vielä silloin kitaraa lauluntekomielessä soittaa, hyvä, jos muutenkaan.

Laulu on säilynyt koko lailla nykyisessä muodossaan niistä Amsterdam-ajoista asti. Ensiesityksensä se sai hollantilaisella open mic -klubilla, ja sen jälkeen se on satunnaisesti kuulunut keikkaohjelmistooni vähän kaikkialla. Olenpa sitä eräässä sivuprojektissakin kokeillut. Ensimmäisen levyn julkaisukeikallani debyyttilevyn kaikki 12 kappaletta oli soitettu, mutta koska piti soittaa encore (johon en silloin ollut osannut ollenkaan varautua), tämä tuli aivan spontaanisti mieleen, ja hyvä, että tuli.

Novemberista julkaistiin tammikuun alussa myös video, joka on kuvattu Lontoon metrossa. Sitä videota varten ystäväni Lauri kulki aika monta matkaa brittiläisissä aamu- ja iltapäiväruuhkissa. Itsekin olin moisilla kuvausreissuilla mukana kolmesti. Onnekas sattuma oli löytää alkukohtausta varten mitä sopivimmat liukuportaat. Samalla sitä videota kuvatessa sulkeutui tietynlainen ympyrä: toisen säkeistön "Let's mind the gap between the two of us" -säe oli saanut innoituksensa samasta liikennevälinejärjestelmästä kaksi ja puoli vuotta aiemmin.

Ilman Amsterdamia ja Lontoota tämä kappale olisi siis varsin toisenlainen. Ilman Amsterdamia ja Lontoota tätä kappaletta ei ehkä olisi olemassa.

Laulu laululta: 8. St. Catherine

Joskus en olisi ollenkaan uskonut, että saattaisin tehdä St. Catherinen kaltaisen laulun. Hämmennykseni kai johtuu siitä, että tässä laulussa on mukana joitain barokkipop-elementtejä. Ainakin tämä on vähän erilainen kuin monet muut tekeleeni. Erilaisuutta on jo vaikkapa se, että St. Catherine alkaa pelkällä laululla - vähän kuin CMX:n Discopolis-levyn Suljettu astia vuonna 1996. Mikään muu ei tätä siihen lauluun yhdistäkään.

St. Catherinen melodia syntyi samoihin aikoihin kuin levyn kakkosraidan The Second Time I Saw Youn. Hassua kyllä kappaleet ovat jotakuinkin tyystin toistensa vastakohtia. Kyse oli kesäkuusta 2010, televisiosta saattoi tulla jalkapallon MM-kisoja, mutta kuten niin monesti muulloinkin, en juuri silloin oikein saanut sanoja päähäni. Sanat löytyivät lopulta joskus lokakuussa, siinä elämäni kovimman lauluntekosuman tuoksinassa. Nimensä laulu on saanut yhdeltä brysseliläiseltä aukiolta, koska aukion nimi kuulosti tarkoitukseen lyyriseltä. Noin vuosi sitten kävin Montrealissa toteamassa, että siellä samaa nimeä kantaa kaupungin keskeisin kauppakatu.

Ajattelin pitkään, ettei St. Catherine mahdu Heartsille, mutta kun aloin tehdä laulusta instrumentoidumpaa bändiversiota, mieli muuttui. Kappaleesta rakentui sen verran erilainen ja hämmentävämpi, että tulin lopputulokseen, jonka mukaan tämä laulu tuo levylle jonkinlaista lisämaustetta.

Lisäksi tämä on levyn kappaleista ainoa, jolla on mukana soittimia, joita en itse soita. Matti Kari eli "Masa" nimittäin studiossa otti ensin tamburiinin kauniiseen käteensä ja ravisti sitä. Sen jälkeen hän otti trumpetin kauniisiin käsiinsä ja puhalsi sitä. Molemmat soittimet toivat kappaleeseen minusta miellyttävää lisäsointia, sellaista jopa Sufjan Stevens -henkistä, jos sillä korvalla tykkää asioita kuunnella.

Laulu laululta: 7. Earth Collides with the Sky

Earth Collides with the Sky on levyn lauluista tavallaan epämääräisin, tai ainakin se, jossa enemmänkin maalaillaan kuin ollaan kovin eksakteja tai tarkkoja. Eihän nimittäin maapallon ja taivaan kolarille tai sille, että se on juuri tämän kappaleen nimenä, ole oikein mitään sellaista selitystä, jonka osaisin antaa.

Tämä laulu syntyi lokakuun lopussa 2010, kun elin musiikintekomielessä elämäni toistaiseksi tuotteliainta aikaa. Valmiita kappaleita syntyi tuolla viikolla muistaakseni kuusi tai seitsemän: aina, kun edellinen oli valmis, siirryin seuraavaan. Siinä rytäkässä syntyi myös Earth Collides with the Sky, joka minua miellyttäneen melodiansa ja saamani positiivisen palautteen vuoksi mahtui helposti mukaan myös pitkäsoitolle.

Ajatuksenani oli tehdä laulusta jossain määrin unenomainen ja eteerinen. Kun soitamme tätä bändin kanssa, lopusta tulee hetkittäin peräti räyhäkäs.

Laulu laululta: 6. February

February on levyn kappaleista kaikkein uusin. Se on tehty nimensä mukaisesti helmikuussa, vuonna 2011, eli runsas vuosi sitten. Alun perin laulun nimessä puhuttiin myös pessimismistä, mutta jätin sen pois. Parempi olla ytimekäs, kuukauden nimi kun on ihan validi kappaleen nimi. Yhtä kaikki tämä laulu on vähän yliampuva jonkinlaisessa angstissaan. Tämä laulu on kuitenkin myös poppia. Tosin mikäpä tekemäni nyt ei olisi.

Olin päättänyt soittaa kappaleen alkupuolelle eräänlaista bossa nova -komppia. Sitten sai tuottaja-äänittäjäni noin yhden sekunnin aikana idean, että siitä bossa nova -kompista tehdään eräänlainen rumpukonepuksutus. Meni pari minuuttia, ja puksutus oli valmis, ja sitten se ajettiin tuohon, ja minusta se toi kivaa vaihtelua ja oli muutenkin hyvä. Akustisen kitaran, kosketinkilkkeen ja tuon mainitun puksutuksen yhdistelmä oli jokseenkin jännittävä.

Loppuun piti tietysti saada jonkinlainen eksploosio. Sellainen tehtiin. Samalla eksploosio aika osuvasti kuvaa, että laulun alkuperäisestä tunnelmasta oli tultu varsin kauas: kun kappale ensi kertaa sillloin helmikuussa oli syntynyt, se oli kokonaisuudessaan surumielistä folkia. Nyt siitä tuli loppunsa aikana jopa jotain etäisesti postrockin tai sellaisen kaltaista.

Lopulta laulun aiheuttanut olokin meni aika äkkiä pois, mitä tietysti en pitänyt huonona asiana. Syitä: soitin heti maaliskuun aluksi Tampereella keikan, mistä seurasi oikein hyvä mieli, ja lähdin alle viikkoa myöhemmin Pohjois-Amerikkaan kitara kainalossa. Väitän, että sellaista on kiva elämä.

Kuuntele kaikki tähän mennessä julkaistut Hearts-kappaleet Soundcloudista!

Laulu laululta: 5. No Pressure Nor Gravity

No Pressure Nor Gravity kuuluu niihin lauluihin, joista tuli jo ensimmäisten sointuhapuilujen aikana sellainen olo, että tästä nyt voisi tulla jotain. No, lopulta siitä tuli tällainen.

Laulu on tehty alkujaan erään vesisateisen sunnuntain iltana lokakuussa 2010. Tuli siinä jotenkin mieleen, että oikeastaanhan kaikki on mahdollista. Sellainen olo oli niinä aikoina tullut muun muassa Delay Treesin laulujen kuuntelemisesta, ja juuri sen yhtyeen päähäni luomasta tunnelmasta No Pressure Nor Gravity on saanut ehkä merkittävimmät vaikutteensa. Tokihan siinä oli muutakin päänsisäistä varmasti.

No Pressure Nor Gravity on minusta optimistinen laulu. Halusin tehdä kappaleen ensimmäisen b-osan jälkeisestä räjähdyksestä jokseenkin vimmaisen. Että nyt sitä painovoimaa ei sitten enää ole, ja tässäpä vain leijumme ilmassa kaikki. Kai sellainen ainakin hetken verran voisi olla ihan jännittävää. Kaikenlaiset moottoritiet ja kadut ovat teksteissäni usein toistuva teema, kuten tässäkin. Ehkä se sitten johtuu siitä, että moottoritiet ja kadut ovat minusta olleet aina jännittäviä, tai ainakin lapsuudessa ovat olleet. Ja totta puhuen ovat ehkä vieläkin. Ihana infrastruktuuri.

Jostain syystä juuri tämän kappaleen kakkossäkeistöön halusin soittaa tuollaisen käännetyn rumpukompin. Itse asiassa en edes miettinyt muita vaihtoehtoja. Jossain vaiheessa on sitäkin tullut pohdittua, että tästäkin kappaleesta olisi ehkä saanut pidemmän, mutta ei tämä tiiviyskään itseäni varsinaisesti haittaa.

Kaikki julkaistut Hearts-laulut ovat edelleen Soundcloudissa!

Laulu laululta: 4. Highway

Highway on Hearts Somewhere -levyni vanhin kappale. Se on tehty touko-kesäkuussa 2007, eikä sen jälkeen ole muuttunut kuin sovitus; sanat, soinnut ja melodiat ovat pysyneet samoina. Muutamat lähipiiriini kuuluvat ihmiset ovat sittemmin toivoneet Highwaysta virallisesti äänitettyä versiota, ja nyt, viimein, maaliskuussa 2012, sellainen putkahtaa julkisuuteen.

Highway on oman tuotantoni joukossa yksi ehdottomista suosikeistani. Tosin silloin, kun tämän laulun tein, en varsinaisesti osannut soittaa kitaraa - niinpä alkuperäinen vuosientakainen demo oli paljon pianovetoisempi ja kitarattomampi. Ehtipä laulun työnimikin olla kahden päivän ajan Autumnsong, silloin, kun sanoista vielä puuttuivat melkein kaikki.

Laulun tekstin suurimmiksi vaikuttajiksi osaan äkisti nimetä kaksi amerikkalaista lyyrikkoa: Ben Gibbard (The Postal Service, Death Cab for Cutie) ja Matthew Caws (Nada Surf). Molemmat kuuluvat suosikkilauluntekijöihini edelleen, vaikkakin Gibbardista on sanottava, että se on parilla viime levyllään vähän hukannut itseään, tai ainakin hukannut itsestään sen minuun vetoavan osasensa.

Laulu laululta: 3. To: Someone

Tämä Hearts Somewheren kolmosraita, nimeltään To: Someone, on yksi levyn kolmesta täysin akustisesta kappaleesta. Kaikki kolme laulua on äänitetty samalla periaatteella: livenä. Äänittäjäni Matti Kari oli sitä mieltä, että niin saamme aikaan parhaan tuloksen ja eniten tunnetta. Niin minä sitten istuin röykkäläisen kotistudion tarkkaamohuoneessa, soitin kitaraa ja lauloin mikrofonin eteen asetettuun popfiltteriin, jota itse tykkään ihan kaikessa hauskuudessani kutsua sylkisuojukseksi.

Kuten useat laulut, tämäkin syntyi vähän vahingossa ja ehkä vartissa. Nyt kun asiaa tarkemmin pohdin, To: Someone on levyn kappaleista toiseksi uusin - se syntyi kaiketi tammi- tai helmikuussa 2011, eli vain runsas vuosi sitten. Tekstikin syntyi kovin äkkiä. Niin käy yleensä silloin, kun ajatus laulun tunnelmasta ja siihen sopivista sanoista kirkastuu. Kirjoitin kirjeen.

Jokin kappaleessa on tavannut tuoda mieleeni ruotsalaisen Hello Saferiden, nuo soinnut varmaankin. Tämäkin kappale olisi voinut saada kovin toisenlaisen muodon, jos sitä oltaisiin alettu soittaa bänditreeneissä aiemmin. Levy oli jo äänitetty, kun yhtyeemme basisti Lilli ehdotti bändiversion tekemistä keikkoja varten. Sellainen tehtiin, ja onhan tätä rumpujensoittajan ja bassonsoittajan kanssa ihan ensiluokkaisen kivaa soitella. Jos tulette keikalleni, saatatte kuulla moista.

Kaikki tähän mennessä julkaistut Hearts Somewheren kappaleet voi käydä kuuntelemassa Soundcloudista!

Laulu laululta: 2. The Second Time I Saw You

Levyn kakkosraita sai alkunsa kesäkuussa 2010. Silloin syntyi tämän kappaleen melodia ja kertosäkeen "I'll let go of all my fears" -laulelu. Kesti kuitenkin aina seuraavaan tammikuuhun, ennen kuin kappale sai sisälleen muita sanoja. Sitä ennen olin kovasti yrittänyt kääntää englanniksi erästäkin helsinkiläistä kadunnimeä, mutta siitähän ei tullut mitään. Lopulta päätin keskittyä kadun ominaisuuksiin nimen sijaan. Niinpä kappaleeseen päätyi tämä jännittävä "lähellä sijaitseva umpikuja".

Itselleni kappale edustaa vähän sellaista häpeilemätöntä poppia - onhan laulun kestokin vain juuri ja juuri yli kaksi ja puoli minuuttia. Kuulun joskus vähän siihen koulukuntaan, että moinen mitta kappaleelle riittää. Minulle tämä kappale on jonkinlainen irtiotto sellaisesta akustisesta nysväämisestä (josta tietysti myös aivan valtavasti pidän). Sen verran menevä tämä laulu kuitenkin on, että minulla ei todellakaan ollut mitään muita vaihtoehtoja levyn kakkosraidaksi.

Äänitysvaiheessa tämä laulu oli muistaakseni kovin kivuton. Jopa laulun tuplaaminen osui kertaheitolla kohdilleen.

"Lähellä sijaitseva umpikuja" sijaitsee muuten Helsingin Sörnäisissä.

Laulu laululta: 1. Hearts Somewhere

Kuten jossain välissä ehkä olenkin maininnut, julkaisen uuden levyni Hearts Somewhere vajaan kahden viikon kuluttua, virallisesti keskiviikkona 28. maaliskuuta. Hämmästelin tässä juuri, että tuo ajankohta on melko pian. Siksi nyt alkaa juttusarja, jossa esittelen tulevan levyni 12 laulua yksi kerrallaan, levyllä olevassa järjestyksessä, ja kerron laulujen synnystä ja taustatekijöistä jotain, jos keksin tai osaan.

Levyn avausraita on levyn nimikkoraita, joka on ollut julkisuudessa jo viime viikosta. Nyt heti seuraavalla viikolla se on julkisuudessa uudestaan, koska olen järjestyksen - ainakin kappalejärjestyksen - mies.

Elettiin syyskuun loppua vuonna 2010, kun tuntui, että kitaran kanssa puuhastellessa syntyi kiinnostavia melodioita koko ajan. Syyskuun lopulla vuonna 2010 syntyi myös tämä sävellys ja teksti. Muistan, että A-osan soinnut ja melodia syntyivät miltei kertaistumalta, ja ennen kertosäkeeseen pääsyäni olin päättänyt, että kertosäkeessä pitää olla sanoja nopeasti, vähän yliampuvasti, räyhäkkäästi ja siten, että ne lauletaan jokseenkin korkealta. Halusin, että kertosäe olisi pakahduttavankaltainen. Kertosäkeestä tuli lopulta tuollainen.

Tekstiä innoitti kaikenlainen etäisyyden ja eksymisen tematiikka. Vähemmän yllättävästi olin innostunut erityisesti Elliott Smithin ja Conor Oberstin (Bright Eyes) joistain teksteistä. Halusin tavoitella jotenkin samankaltaista mutten kuitenkaan ihan samanlaista tunnelmaa. Jos haluaa yksinkertaistaa, voi kai ajatella, että säkeistöt ovat enemmän Elliottia, kertosäkeet Conoria.

Se, että kappaleen kertosäkeestä tuli jopa kliseistä poppia, oli paitsi ihan tiedostettua myös vähän tuotannollista sattumaa. Kun äänitin kappaleista esituotantodemoja studiosessioita varten, kappale sai vähän kaahaavamman luonteen. Kertosäe eli ja potki. Temponkin olin varmuuden vuoksi hilannut 160 iskuun minuutissa. Studiossa äänittäjäni ja osittainen tuottajani Matti Kari kuitenkin oli sitä mieltä, että 160 on liikaa. Tempoa hidastettiin kolmella pykälällä 157:ään.

Rummuissa oli silti harjaantumattomalle haastetta, enkä minä nyt kitarankaan varressa ollut siinä vauhdissa omimmillani. Itsepä olin kuoppani kaivanut. Jossain vaiheessa oli ajatuksena myös soittaa kertosäkeeseen tamburiinilla kuudestoistaosia, mutta siitähän ei tullut mitään. Paitsi ranne kipeäksi. Tamburiini-idean isä Matti oli vanhana tamburiininravistajana paljon lähempänä onnistumista kuin minä.

Minulla oli levyn nimeksi muitakin vaihtoehtoja kuin tämä laulu (pääosin kappaleiden nimien ulkopuolelta), mutta lopulta Hearts Somewhere alkoi kuulostaa otsikkotasolla ja rakenteellisesti pätevältä. Niin päädyin siihen. Myös avausraidaksi oli jossain vaiheessa muita vaihtoehtoja, mutta tällä kertaa teemaksi valikoitui ns. äkkilähtö.

Sarja jatkuu seuraavaksi kappaleella numero kaksi!

Sano ei

Kävelin aiemmin tällä viikolla johonkin (tiedän kyllä minne) salibandymailapussi olalla ja kuuntelin pitkästä aikaa vähän The Pains of Being Pure at Heartia mobiililaitteestani. Varta vasten panin laitteeni soittamaan Say No to Love -irtosinglejulkaisua, jonka olen aiemmin jotenkin ihan kokonaan onnistunut sivuuttamaan. Sehän on kiva laulu! Sehän voisi soida diskossa! Minun teki mieli jopa vähän tanssia! Jos minä olisin diskonpitäjä, voisin soittaa tämän laulun!

Videokin on hyväntuulinen. Ihan tulee sellainen olo, että tuohon bändiin voisi olla tosi kivaa kuulua. Voisi soittaa aurinkoisilla ullakoilla ja aurinkoisilla nurmikoilla ja kaikki olisi kivaa. Tämä on aika lailla samanlaista musiikkia kuin Belong-levyn monet kappaleet, mutta niin vain levyn ulkopuolella.

Ja muuten. Say No to Loven b-puoli Lost Saint on sekin hyvä laulu. Painsin tapauksessa kaikkein mainittavinta on, että laulu on aika erilainen kuin yhtyeen muu tuotanto, ja silti ihan hyvä laulu. Kyllähän sen jo Suede ja Manic Street Preachers aikoinaan ovat minulle opettaneet, että b-puolia kannattaa syleillä.

Tämän merkinnän olisin toki ihan hyvin voinut kirjoittaa myös silloin puolitoista vuotta sitten, kun asia olisi ollut mitenkään ajankohtainen, mutta kävi näin: kirjoitan merkintää nyt. Kappaleet tulevat kuunnelluiksi silloin, kun tulevat. Olen joskus huono seuraamaan aikaani. Ja sarja muita kehnoja tekosyitä.

Tapahtui eilen

Lyhyesti eilisiä (okei, toissapäiväisiä eli keskiviikkoisia) asioita nyt tässä.

1.

Päivällä täytin kirjekuoria saatekirjeillä ja pahvikantisilla levyillä. Tämä tietysti liittyy siihen, että julkaisen toisen pitkäsoittoni alle kolmen viikon päästä. Kesken kirjekuortentäyttöprojektin päätin hetken mielijohteesta julkaista täällä internetissä myös levyn nimikkoraidan. Se on tässä alla. Kuunnelkaa ja kommentoikaa kernaasti - kaikenlaiset lausunnot kiinnostavat!

2.

Illalla menin Kuudennelle linjalle, jonka lämmitysjärjestelmä ei toiminut. Piti hakea takki narikasta uudestaan ylle, ja kovin tiukkaa teki tarjeta senkään kanssa. Ei se mitään. Näin Koria Kitten Riotin keikan, mikä oli iloinen asia. Koria Kitten Riot soitti debyyttilevynsä kappaleen Golden, mikä niin ikään oli iloinen asia. Keikalla kuultiin myös kakkoslevyn kiva Playing Truant. Se oli tavallaan vähän kuin tuolla alapuolisen videon olohuoneessa, paitsi että Kuudes linja on rock-klubi ja mukana oli rumpali.

Sitten keikkansa aloitti Neat Neat, mutta siinä vaiheessa minulle oli noussut kuume, ja olosta oli muutoinkin tullut suorastaan hirveä. Jouduin tekemään jotain sellaista, jota harvemmin teen: lähdin keikalta kesken pois. En kyllä yhtään olisi halunnut. En voi kamalan tarkasti sanoa Neat Neatista juuri muuta kuin että ne olivat tosi taitavia ja tarkkoja soittajia ja että ensimmäinen kappale "meni ysiin" (tahtilajijargonia, öh) ja että laulajan äänestä tuli kovasti mieleen Musen Matthew Bellamy. Kertonee silti ihan hyvää Helsingistä musiikkikaupunkina, että tällaisia iltamia ja bändejä on.

Mutta niin - ilta jäi tosiaan kesken. Ennen keikkoja olo vielä oli aivan kelpo, etenkin silloin, kun dj soitti Nada Surfia. Tanssilattia vain oli täysin tyhjä. Are you dancing? Are you dancing at all? Niinpä. No, en minä sinne yksin kehdannut mennä tekemään tanssilattiabravuuriani, kyykkyhyppyä. (Reisilihakseni ovat merkittävät.) Sen sijaan istuin kylmällä sohvalla baaritiskin lähellä ja hymyilin orastavasti. Laulu antoi siihen syyn.

Keväästä, sätkynukeille surullisesta päivästä

Viime päivinä on ollut hyvä. Seuraavassa syitä.

Aurinko on paistanut. Säällä ei oikeastaan pitäisi olla vaikutusta mihinkään, mutta säällä on vaikutusta moneen.

Soitin keikan, jonka soittaminen tuntui erityiseltä ja erityisen hienolta, joltain sellaiselta, jota en koskaan unohda. Yleisöä nelisenkymmentä yhdessä 25-neliöisessä huoneessa, minulla kitara ja edessä televisiokamera. Ihmiset ja maailma tuntuivat hyviltä, kaikki oli epäkyynistä. Minusta sellaista voisi olla esimerkiksi aina.

Olen löytänyt uusia yhtyeitä, joista juuri nyt mainittavin on ruotsalainen Sad Day for Puppets, joka on olinaikanaan päässyt lipumaan ohitseni tyystin. Sad Day for Puppets on sopinut viime päivien paljaiden asfalttien näkemisiin ja kaduilta sulaneisiin lumiin vastaanpanemattomasti. Kuunnelkaa vaikka.

Sorrow, sorrow / come back tomorrow / there's no tears for you today.

Alkujaan Sad Day for Puppets löytyi perjantaina auringonvalossa tiskatessa. Yhtye tulee alkujaan Blackebergistä, Tukholman lähiöstä, ja paikathan toki aina kiinnostavat minua. Yhtyeen musiikkia on kuvailtu "melodioiksi metelin päällä", mistä toki voi tulla mieleen kaikkia sellaisia Jesus & Mary Chaineja ja muita. Jos suhteutan Sad Day for Puppetsin omiin suosikkiyhtyeisiini, ehkä tässä Teenage Fanclubin lauluharmoniat ja melodiat ovat saaneet mausteekseen The Pains of Being Pure at Heartin shoegazehenkisiä ääniä ja tunnelmia.

Sad Day for Puppetsin joissain kappaleissa on paljon sellaista, jolle minä olen kovin helppo maali. Vaikka tämä yhtye on paikoin ihan rockia, alta paistaa eittämättä nynnyys. Välillä minä olen päätynyt miettimään, että musiikkimakuni saattaa olla samanlainen kuin joillain kahdeksan vuotta nuoremmilla hipster'tytöillä. Niin, saattaa olla.

Ja ei haittaisi, vaikka aurinko paistaisi vastakin. Pidän auringosta.

(Tämä upotus on nyt tässä, koska yhtyeen tuotantoa on vähän huterasti saatavilla tällaisiin tarkoituksiin. Spotifyssa on kuitenkin paljon kivaa. Suosittelen tutustumaan.)

Tänään minä soitan olohuonekeikan

On niin, että soitan tänään, torstaina, 1. maaliskuuta, Pop In -olohuonekeikan Helsingin Töölössä. Kaikki te, hyvät lukijat, olette lämpimästi tervetulleita paikalle. Luvassa on akustisia versioita sekä Feathers-debyyttilevyni (2010) että vajaan kuukauden kuluttua julkaistavan toisen levyni Hearts Somewhere kappaleista. Ovet aukeavat osoitteessa Eteläinen Hesperiankatu 32 A kello 18.40, ja soitto alkaa kello 19, minkä jälkeen sisään ei enää pääse. Tapahtumasta saa lisätietoja esimerkiksi Facebookista.

Tulkaapa! Olen kovin innostunut ja täpinöissäni jo.