21.10.2011

I don't know these buildings

Eilen istuin bussissa matkalla Tampereelta Helsinkiin ja roikuin eräänlaisessa tietoverkossa, Internetissä, puhelimeni välityksellä. Koska aikaa oli, päätin tutustua vähän Frightened Rabbitin uuteen, heinäkuun lopulla ilmestyneeseen EP:hen (A Frightened Rabbit EP nimeltään), josta oikeastaan kuulin vasta ihan vastikään.

Ensimmäinen laulu, Scottish Winds, oli ihan ookoo, samoin kolmas laulu The Work. Mutta siinä välissä oli laulu, nimeltään Fuck This Place, joka kuulosti tosi hienolta jo siinä vaiheessa, kun ensimmäistä kuuntelukertaa oli takana viisi sekuntia. Itketti, mikä on tapauksessani aika kiistämätön merkki siitä, että kappale on loistava.


Tulee vähän Sigur Rós mieleen jostain, varmaan noista puhaltimen- tai harmoninkaltaisista. Scott Hutchisonin äänikin kuulostaa paremmalta kuin ennen. Ja tämä duetto Camera Obscura -yhtyeen Tracyanne Campbellin kanssa toimii. Sekin toimii, että kappaleella on moinen nimi, jotenkin oikealla tavalla yliampuva ja dramaattinen.

Lisäksi kertosäkeen alussa on säe, jossa kappaleen hienous tiivistyy. Eksymisen tematiikka voi toki olla jostain muualta jo tuttua, mutta silti.

I don't know these buildings.

Kuuntelen repeatilla. Kuunnelkaa tekin.

18.10.2011

Musiikki-i'istä: 26 - täältä tähän

Kun täytin 26, kuuntelin taas Teenage Fanclubia - koska kuten aiempinakin vuosina, syntymäpäiväni oli kesällä ja Teenage Fanclubilta oli vasta tullut uusi levy ja Teenage Fanclub sopii kesään, totta kai. Se syntymäpäivä oli jotenkin surumielinen, muistelisin, olin illan töissä, mutta joskus niinä aikoina paistoi kyllä varmasti se aurinkokin parvekkeen ovesta sisään ja tämä Baby Lee soi ja muukin osa Shadows-levyä, vaikkei se olekaan Teenage Fanclubin paras levy.


Löysin pitkästä aikaa jotain itselleni uuttakin musiikkia, kun vastaan tuli lontoolainen Mumford & Sons. Jostain syystä se musiikki ei ole minun kuuntelussani osoittautunut kovinkaan epäkertakäyttöiseksi. Sen kesän, kesän 2010, jälkeen siihen ei jotenkin ole tehnyt mieli palata. Ja nyt minua hämmentää, ettei kesä 2010 ole enää hetkeen ollut viime kesä. No, tämä laulu silti nyt tähän näin, Little Lion Man.


Tuli syksy. Teki mieli palata johonkin aiemmin kuuntelemaansa. Moldovan ja Romanian välisen rajan minibussikyydillä ylitettyäni tuli yhtäkkisesti mieleen kuunnella Death Cab for Cutien Plans-levyä, ja sillä hetkellä oli niin kertakaikkisen hyvä, kuten olen kertonutkin jo. Vanhaan tavaraan kuului kuitenkin myös Elliott Smith. Kumma kyllä kuuntelin silti itselleni uutta Elliott-laulua, tällaista yksittäistä levyllä julkaisematonta kappaletta YouTubesta. Ei ole yleensä kuulunut tapoihin, mutta silloin vähän kuului. Cecilia/Amanda on nimittäin hieno laulu. Harmillista että jäi ylijäämään, ei olisi tarvinnut.


Vähän niinä syksyisinä hetkinä tuli sitten kuunneltua myös Bright Eyesiä, enemmän kuin ikinä aiemmin. Talvi ei ollut edes alkanut, mutta tuntui jo siltä, että se voisi loppua.


Sen syksyn levy oli kuitenkin Delay Treesin debyytti. Siitä olen puhunut täällä niin paljon, ettei minun kannata tässä moista lähteä toistelemaan. Klikatkaa tuosta oikealta bändin nimeä, ja voitte löytää tuntemuksiani yhtyeestä. Ne tuntemukset ovat tietysti positiivisia.

Keväällä kiihtyi oman tulevan ja nyt jo äänitetyn, miksatun ja masteroidun levyni tekeminen siinä määrin, että muun musiikin kuunteleminen vähän jäi. Kaiken keskellä The Pains of Being Pure at Heart julkaisi kuitenkin uuden levynsä, ja siitä minä pidin kyllä kovasti, vieläkin ihan pidän.


Pahoittelen - tässä oli vähän nyt toistoa. Mutta toistohan toki on paitsi opintojen äiti myös tässä tapauksessa keino pitää blogi hengissä, koska kuitenkin haluan pitää blogin hengissä. Edes jotenkin.

Ja niin. Musiikki-i'istä-sarjani tuli nyt jonkinlaiseen päätökseensä. Koska satun nyt olemaan 27-vuotias vielä vajaat kahdeksan kuukautta, seuraavaa ikämerkintää täytyy valitettavasti odottaa ainakin sinne asti.

Hyvää kesää eiku mikä nyt on.

Muun muassa näitä levyjä kuuntelin 26-vuotiaana:
Alcoholic Faith Mission - Let This Be the Last Night We Care
Arcade Fire - The Suburbs
Bright Eyes - Fevers & Mirrors
Bright Eyes - I'm Wide Awake It's Morning
Bright Eyes - Letting Off the Happiness
Bright Eyes - Lifted or the Story Is in the Soil, Keep Your Ear to the Ground
Death Cab for Cutie - Plans
Delay Trees - Delay Trees
Emmy the Great - First Love
Mull Historical Society - Loss
Mull Historical Society - Us
Mumford & Sons - Sigh No More
The Pains of Being Pure at Heart - Belong
Elliott Smith - Either/Or
Elliott Smith - From the Basement on the Hill
Elliott Smith - XO
Teenage Fanclub - Shadows

4.10.2011

Kissanpentumellakka lähellä Kouvolaa

Joskus uuden musiikin kuuntelemiseen tarvitaan jokin sysäys. Vaikka lukisi orastavasti positiivisia arvioita jostakin, kuuntelemaan päätyminen on jotenkin sellainen seuraavan tason asia, joka tapahtuu vahingossa ja joka vaatii mielentilan. Nyt ilmeisesti jostain tuli sellainen mielentila: kuuntelen pitkästä aikaa uutta levyä, ja mikä parasta, levy tuntuu ja kuulostaa hyvältä - nyt toisella kuuntelukerralla vieläpä ensimmäistä enemmän. Mitä kivoin tunne.

Levy on (ilmeisen maantieteellis-eläimellisesti nimetyn) Koria Kitten Riotin nimetön debyytti vuodelta 2009. Koria Kitten Riot on yksi tyyppi, Antti Reikko, ja hän lähetti minulle eilen sähköpostia, kuten esimerkiksi tuonkin blogin tyypille lähetti. Sähköposti koski lokakuussa ilmestyvää Koria Kitten Riotin toista levyä, mutta minä intouduin sähköpostin seurauksena kuuntelemaan sitä ensimmäistä levyä, ensimmäistä kertaa kunnolla. Nyt mietin, miksen ole tehnyt niin aiemmin, kun kumminkin olen KKR:n olemassaolosta tiennyt jo jonkin aikaa.

Mitä tämä sitten on? Sellaista englanninkielistä folk-indie-pop-yhdistelmää, jollaista ei ole Suomessa tehty juurikaan. Mikäli vertailla pitää, ja vertailuhan on joskus ihan kiinnostavaa, minun mieleeni tulivat (toki) Elliott Smith, William Fitzsimmons ja Nick Drake, joskin KKR:n typistäminen pelkkään tähän laulaja-lauluntekijäklusteriin tuntuu jotenkin ihan vähän väärältä, kuulen tässä kyllä monia muitakin suosikkibändejäni ja -artistejani, ja samaan hengenvetoon on todettava, ettei KKR missään nimessä ole mikään niin kutsuttu köyhän miehen versio edellä mainituista vaan eniten itsensä. Levyn loppupuolella, kappaleiden Every Time We Had to Say Goodbye ja 25 aikana, tulee jopa mieleen, että tämä levy olisi ihan hyvin voitu tehdä esimerkiksi Ruotsissa - siellä kun indiepopparit saattaisivat tehdä jotakin juuri tämänlaista.

No, debyyttilevy tosiaan saa seuraajansa nyt lokakuussa, mikä on kerrassaan hyvä asia sekin. Levyn eka sinkku on An Anthem from the 80's, josta pidän myös.


Reikko soittaa myös Johnny Superhero -yhtyeessä, mutta se on makuuni ehkä ihan vähän turhan räyhäkästä - olen tosin tutustunut yhtyeeseen vain vähäisesti. Mutta saivatpa ainakin nimensä mieleeni jossain Rumba-haastattelussa vuosia sitten, koska sen haastattelun yhteydessä oli sellainen "Ilman näitä levyjä meitä ei olisi" -kohta (tai jokin vastaava), ja yksi siinä listatuista levyistä oli Nada Surfin Let Go, mitä hienoin levy kerta kaikkiaan. Jos moisen vaikutteen listaa, niin kyllähän siinä väistämättä vähän vaikutuksen kohteestakin kiinnostuu.

Nostan peukaloa.

1.10.2011

Musiikin kaipuu

Hävytöntä. Naurettavaa. Johanneksen musiikkiblokki on viime aikoina kärsinyt niin kutsutusta blogikuolosta. Ja kun blogi saavuttaa tilan, jossa blogin viimeaikaisesta hiljaisuudesta puhuminen muodostuu vakioiduksi merkintöjen aloitusaiheeksi, ollaan niin kutsutuilla hakoteillä. Mutta minä haluan jatkaa tämän blogin pitämistä, haluan todella.

Mikä sitten vaivaa? No, musiikittomuus. En ole kuunnellut mitään itselleni uutta musiikkia aikoihin paitsi ihan vähän Clap Your Hands Say Yeahin uutta levyä Hysterical, ja se onkin itse asiassa ihan hyväntuntuinen, parempi kuin edeltäjänsä, mutta enempää en siitä vielä osaa sanoa. Avausraita toi kuitenkin mieleen, että suunta on yhtyeellä varmasti oikea. Debyytti oli kelpo ja tämä kolmoslevy ehkä myös, vaikkei mitään In This Home on Icen kaltaista superlaulua mukana ehkä olekaan. Mutta avausraita, Same Mistake, vaikutti ihan hyvältä ja tässä siitä tv-ohjelmaliveversio.


Kertokaapa vaikka joutessanne joku tai jotkut mulle, mitä kannattaisi kuunnella! Tuosta oikealla olevasta palkista näette referenssimielessä, minkälaisista musiikeista näin lähtökohtaisesti tykkään. Voitte suositella uutta tai vanhaa, mitä nyt ikinä, jotain, josta arvelette, että voisin pitää. En tietystikään pakota. Käyköön tämä samalla vaikka jonkinlaisesta testistä. Että onko täällä enää elämää.